Mainos

Tutkimus: Myös voimailu voi torjua diabetesta

Hyvä Elämä  7.8.2012 | STT-Reuters Muuta tekstin kokoa -+

Kestävyysliikuntaa on pidetty yhtenä keinona torjua diabetes, mutta tuoreen yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan myös voimaharjoittelu voi pienentää riskiä sairastua tautiin.

Archives of Internal Medicine -lehdessä julkaistusta tutkimuksesta käy ilmi, että kaksi ja puoli tuntia voimaharjoittelua viikossa harrastavilla miehillä on kolmanneksen pienempi riski sairastua kakkostyypin diabetekseen kuin liikuntaa harrastamattomilla miehillä. Aerobista liikuntaa saman verran harrastavilla miehillä riski oli puolet sohvaperunoita pienempi.

Tutkimukseen osallistui yli 30 000 terveysalan ammattilaista, jotka täyttivät kyselylomakkeen kahden vuoden välein vuosina 1990–2008.

Tutkimustulokset eivät ole kiistattomia, sillä on mahdollista, että lihaskunnostaan huolehtivat miehet pitävät terveydestään muutenkin hyvää huolta. Tutkijoiden mukaan koehenkilöiden elämäntapaerot on kuitenkin huomioitu tutkimusta tehtäessä ja saadut tulokset ovat luotettavia.

Lähetä kuva, video tai juttuvinkki viestinä puhelimellasi numeroon 13222 tai käytä lomaketta.

Mainos
Ads by Google
Mainos
Mainos
Galleriat »|Hyvä Elämä

Galleriat

Mainos
Uusimmat » | Hyvä Elämä Down Up
Mainos
Mainos
stats-image
Takaisin ylös