Esa Mäki sanoo, että suureksi osaksi pelastussukeltajan työ on peeärrää.
Hälytyksiä palolaitokselle tulee suhteessa sen verran vähän, että pelastussukeltaja on ensisijaisesti palomies, vasta sitten sukeltaja.
Silloin kun Mäki saa hälytyksen, jollakin on hätä. Joskus tarinoilla on onnellinen loppu, joskus ei. Kun pelastusoperaatio muuttuu etsinnäksi, sukeltajan tehtävä on palvella uhrin omaisia.
”Epätietoisuuden lakattua omaisten surutyö voi alkaa. Sukeltajalla ikävät ajatukset tulevat yleensä vasta jälkeenpäin. Silloin kun tilanne on päällä, kaikki huomio on työssä”, Esa Mäki kuvailee.
”Palomieskään ei ole betonista valettu. Tarvittaessa vaikeista asioista voi puhua asemalla.”

Arjessa palomiehelle harvoin puetaan sankarin viittaa, Mäki väittää. Liksakaan ei ole henkeäsalpaava, joten pelastussukeltaminen ei ole kovin kaukana kutsumusammatista.
Työtä tekee kymmenen hengen tiimi, jossa kaikki tekevät kaikkea. Päivät kuluvat juoksevissa asioissa, kuten varusteiden tarkastamisessa ja palotarkastuksissa. Myös lihaskunnon ylläpito kuuluu päiväohjelmaan.
”Työvälineenä on laitteiden lisäksi oma vartalo. Sen takia omasta kunnostakin on pidettävä huolta.”
”Tämä on sellaista hommaa, ettei voi pitää puolen vuoden taukoa ja olettaa yhä osaavansa hommat”, Mäki sanoo.

Keskiviikon sukellusharjoituksissa harjoiteltiin sektorietsintää, jossa sukeltajaa ”narutetaan” alueen sisällä.
Naruttaja seisoo rannalla ja ohjaa sukeltajaa köydellä. Kommunikaatio tapahtuu nykäisyjen avulla.
Naruttajaa voi Mäen mukaan verrata kapellimestariin, joka ohjaa yhden ihmisen orkesteria.
”Se on yksinkertaista hommaa yksinkertaisille miehille”, Mäki lohkaisee naru kädessään. 

Mäki muistaa myös pelänneensä pinnan alla. Ruumista etsittiin Kyrönjoesta, ja virtaus jään alla oli kova.
Vaikka jään alle sukeltaminen on Mäen mukaan aina hallittu riskitilanne, silloin tuli jälkeenpäin mietittiin, tuliko haukattua liian iso pala.
”Jään alla sukeltaja saa muutenkin vähemmän köyttä riskitilanteiden välttämiseksi”, hän sanoo.
”Muuten siellä on suht rauhallinen tunnelma, ja näkyvyyskin on yleensä hyvä. Kesäaikaan mutapohjaisessa vedessä näkee yleensä vain metrin, puolentoista päähän.”

Kesken haastattelun Esa Mäen kenttäpuhelimeen tulee hälytys. Tällä kertaa paikalle menee kuitenkin joku muu.
Pohjanmaan pelastuslaitos on yhteinen yksikkö, jonka panostusta Mäki haluaa peräänkuuluttaa.
Jos palkkakirje ei olekaan paksu, saavat työkaverit sitäkin enemmän kiitosta. Yksittäisiä pelastuskokemuksia Esa Mäki ei kuitenkaan halua kommentoida.

Etsintäharjoitukset päättyvät työpari Samu Sepposen ilmestyttyä pinnan alta.
”Joku ahven sieltä löytyi”, Sepponen raportoi.
Hän on itse osallistunut vain sellaisiin etsintöihin, joista ei ole löytynyt ketään.
”Jos jonain päivänä löytyy, en tiedä varmaan mitä ajattelen. Työn puolesta pitää lähinnä tarkistaa, missä asennossa uhri kelluu.”
”Palomieskään
ei ole betonista valettu. Tarvittaessa vaikeista asioista voi
puhua asemalla.
Palomies Esa Mäki
Pelastussukeltaja
Pelastuslaitoksella ei ole yksittäistä sukeltajien työtehtävää. Sukeltajat ovat jatkokurssin käyneitä pelastusalan ammattilaisia, useimmiten palomiehiä. Sukellustehtävät ovat palomiehelle harvinaisia.
Etsintätehtävät kestävät useimmiten muutamasta päivästä viikkoon. Harvoissa tapauksissa etsittävää ei löydetä koskaan.
Maailmalla tiedetään tapauksia, joissa uhri on elvytetty 20 minuutin jälkeen. Ilmiö on harvinainen ja tapahtuu vain tietyissä olosuhteissa.