Tuoreen tutkimuksen mukaan matkailualan täytyy sopeutua lumen ja jään puutteeseen. Esimerkiksi Sotkamon Vuokatissa on jo pohdittu hiihtoputkien ja jäähallien laajentamista vähälumisten talvien varalle.
Keinotalven ylläpitämiseen tarvitaan energiaa, jota on kaavailtu tuotettavaksi paikallisesti maalämmöllä ja biopolttoaineilla.
--? Ilmeinen sopeutumisvaihtoehto olisi myös kehittää matkailun ympärivuotisuutta ja ohjelmavaihtoehtoja. Tämä myös nostaisi matkailusektorin tehokkuutta ja tasaisi sekä ympäristöön että ihmisyhteisöön kohdistuvaa kuormitusta, sanoo tutkimuksen matkailuosiota vetänyt professori Hannu I. Heikkinen Oulun yliopistosta.
Kolmivuotisessa tutkimuksessa olivat mukana Suomen ympäristökeskus, Ilmatieteen laitos ja kolme yliopistoa.

Kommentoi
eihän siel tarvi lunta, muutaku rullasukset jalakoihin .
häh. Matkailuala aiheuttaa merkittävästi kasvihuonekaasuja; lisää liikennettä, majoituskapasiteettia, palvelujen tarjontaa, kaikenlaista energiaa kuluttavaa sirkushuvia. Elikkä aiheuttavat itse lumen pulan, jota pahennetaan edelleen matkailua lisäävin toimenpitein?
Syötteelle tehtiin EU; n ja veronmaksajien rahoilla Luppoallas lumetusta varten. Pakkanen jäi EU lta anomatta. Kausi ei altaan ansiosta jatku säät ratkaisee...