Oma passi pian pa­kol­li­nen lap­sil­le

Lapsella on oltava oma passi 25. kesäkuuta lähtien. Poliisin mukaan lapset eivät voi enää matkustaa siten, että nimi on lisätty vanhempien passiin.

-
Kuva: Pari Autio

Lapsella on oltava oma passi 25. kesäkuuta lähtien. Poliisin mukaan lapset eivät voi enää matkustaa siten, että nimi on lisätty vanhempien passiin.

Muutos perustuu EU:n passiasetukseen vuodelta 2009. Uudenmuotoisiin passeihin on sen jälkeen lisätty sormenjäljet. Jäsenvaltioille annettiin siirtymäaikaa kolme vuotta, ja aika umpeutuu juhannuksen jälkeisenä maanantaina.

Suomessa myönnettiin vielä elokuussa 2006 passeja, joihin vanhempien lisäksi voitiin merkitä myös lapset. Nuo passit ovat edelleen voimassa, mutta vain ensisijainen haltija eli vanhempi saa käyttää niitä.

Ilmoita asiavirheestä