Kansainvälisten matkailijoiden määrä ylitti Maailman matkailujärjestön (WTO) mukaan viime vuonna ensimmäisen kerran miljardin rajan. Turismin kasvu on tänään julkistettujen tietojen mukaan voimakkainta Aasian-Tyynenmeren alueella.
Maahan saapuneiden matkailijoiden määrä nousi viime vuonna 1 035 miljoonaan, kun heitä vuotta aiemmin oli 996 miljoonaa. Aasian-Tyynenmeren alueen osuus siitä oli vajaa neljännes eli 233 miljoonaa.
Talouden ongelmista huolimatta matkailu kasvoi voimakkaasti, kertoi WTO:n pääsihteeri Taleb Rifai Madridissa. Rifai arvioi, että kasvu hidastuu tänä vuonna hieman, noin kolmeen-neljään prosenttiin. WTO:n ennusteen mukaan turismi kasvaa koko tämän vuosikymmenen keskimäärin 3,8 prosentin vauhtia.
Turismi on kasvanut nopeasti maailman avautumisen vauhdittamana. Vuonna 1990 kansainvälisiä matkailijoita oli 435 miljoonaa ja vuonna 1950 vain 25 miljoonaa.