Lentomatkustajien oikeudet lentojen ongelmatilanteissa ovat nykyään kohtuullisen hyvällä mallilla, jos ne vain toteutuvat sääntöjen mukaisesti, arvioi Euroopan kuluttajakeskuksen johtaja Leena Lindström.
Toteutuminen vaatii kuitenkin sitä, että kuluttajat peräävät oikeuksiaan aktiivisesti. Mielipahan purkaminen sosiaalisessa mediassa ei riitä, korvauksia ja apua pitää vaatia lentoyhtiöiltä, Lindström muistuttaa.
– Se on sama asia kuin verkkokaupassa tai missä muussa kaupassa tahansa. Oikeutta ei saa, ellei itse lähde sitä peräämään.
Reklamaatio lentoyhtiöön on todella tärkeä, samalla tavalla kuin jos ostaa kengät ja niissä on joku vika, Lindström sanoo.
Kuluttajan aktiivisuutta vaaditaan, sillä lentoyhtiöt eivät oma-aloitteisesti tarjoa tietoa tai korvauksia matkustajilleen. Vaikka viivästys tai peruuntuminen koskee koko koneellista kerralla, joutuvat matkustajat kaikki tekemään oman korvaushakemuksen, Lindström huomauttaa.
Lindströmin mukaan tietoisuutta on parantanut sekä Islannin tuhkapilvi vuonna 2010 että viime aikojen lentoyhtiökonkurssit.
EU-tasolla on säädetty matkustajien oikeuksista, jos lento perutaan tai viivästyy, mutta lentoyhtiöiden konkurssitilanteita ei sääntely koske.
– Konkurssitilanteissa ollaan täysin kansallisen lainsäädännön varassa, Lindström huomauttaa.
Viisi yhtiötä nurin tänä vuonna
Tämän vuoden aikana Euroopassa on mennyt nurin jo useita lentoyhtiöitä, ja pelättävissä on, että alan rakennemuutos vaatii vielä lisää uhreja. Ennen Suomen Air Finlandia nurin ehtivät mennä Unkarin Malev, espanjalainen Spanair, tanskalainen Cimber Sterling ja ruotsalainen Skyways.
Lindströmin mukaan konkurssitilanteissa epäkohta on, että kuluttajat ovat matkan muodon ja maksutavan perusteella eriarvoisessa asemassa. Valmismatkalaisilla on parempi turva kuin reittilennon ostajilla. Lisäksi luottokortilla maksaneet matkustajat saavat rahansa takaisin helpommin kuin muita maksutapoja käyttäneet.
– Muun muassa Euroopan parlamentissa on keskusteltu, pitäisikö valmismatkalaisten kaltainen vakuusjärjestelmä ulottaa myös reittilentoihin. Toistaiseksi ei näytä siltä, että ajatus ottaisi tulta, Lindström sanoi.

Kommentit
just just. Eipä kiinnosta:) Otan matkat rennosti ja sattumuksia voi tulla jos on tullakseen, mitä sitten?
No olisi tässä jutussa voinut mainita edes osan niistä oikeuksista joita matkustajalla on. Aika onneton juttu. Pidä kiinni oikeuksistasi mutta ei mainintaa siitä 1) mitä ne ovat 2) mistä saa lisätietoa aiheesta. Vähän jäi torsoksi
Lomalainen! Taistele lentokentällä oikeuksistasi kyynärpäin ja kaikin luvallisin ja puoliluvattomin keinoin. Rentouttavaa lomamatkaa:)
Pitäis velvoittaa lentoyhtiöt printtaamaan e-lipun loppuun nämä matkustajan oikeudet. Siinä ne olisivat aina saatavilla ja luettavissa.