Mainos

Kurssilla eroon hankalasta lentopelosta


Eljas Sallmén
Reissu  6.3.2012 | Jari Karjanmaa Muuta tekstin kokoa -+

Kaukomaat jäävät katsomatta, jos paha lentopelko kahlitsee maahan. Kammostaan voi kuitenkin päästä eroon. Apua tarjoavat kurssit. Finnairin kautta niihin on voinut osallistua jo 20 vuotta.

”Kahdeksan prosenttia suomalaisista pelkää hirveästi lentämistä. Heistä osa ei uskaltaudu koneeseen lainkaan”, sanoo koulutuspäällikkö Riikka Saarela Finnair Flight Academystä.

Tilastollisesti lentäminen on turvallisin tapa matkustaa. Taivaalla odottava kauhu tekee kuitenkin monen elämän vaikeaksi.
Joitakin alkaa ahdistaa jo viikkoja ennen reissua. Koko perhe ei pääse nauttimaan Thaimaan lämmöstä, jos äiti tai isä ei uskalla antaa siipien viedä.

”Tämä saattaa tarttua myös lapsiin. He oppivat pelkäämään.”

Monen on pakko lentää työmatkojaan, vaikka tuska raatelee sielua ja kädet tärisevät istuimella.

”Jotkut joutuvat käyttämään paljon alkoholia lennolla. Heidän pitää lähteä päivää aikaisemmin matkaan, jotta selviytyvät krapulasta. Pahasti pelkäävillä menee työmatkoihin hyvin paljon enemmän aikaa kuin muilla.”

Pelkoihin nivoutuu monisyinen vyyhti. Tuntematon hirvittää.

”Ihminen ei tiedä lentämisestä tai tieto on väärää. Onhan se joillekin aika ihmeellistä, että tuollainen tavaratalo pysyy taivaalla.”

Lennolla sattunut tapahtuma on saattanut laukaista pelon.

”On joutunut turbulenssiin eli heittoisaan lentosäähän. Asia on jäänyt vaivaamaan.”

Osa potee korkean paikan kammoa. Jotkut pelkäävät, kun eivät pysty itse hallitsemaan tilannetta koneessa, eikä putkesta pääse pois. Mediassa näkyvästi julkaistut ilmailun terrori-iskut ja lento-onnettomuudet saavat toiset takajaloilleen.

Kauhua karkottaa oikea tieto. Faktat auttavat, kun alansa ammattilaiset perustelevat ne hyvin.

Lentopelkokursseilla liikennelentäjä kertoo, miten kapteeni ja perämies sekä muu henkilökunta valmistelevat lentoa. Ohjaaja selvittää, miten nostovoima syntyy ja kone pysyy ilmassa.

Lentäjä myös valistaa, miksi matkustamoon kantautuu lennon eri vaiheissa tiettyjä ääniä ja mistä ne tulevat.

Kurssilaiset tutustuvat lentokoneeseen maassa. He vierailevat myös lennonjohdossa.

Finnair aloitti lentopelkokurssit vuonna 1992. Nykyisin niistä vastaa konsernin koulutusyritys Finnair Flight Academy.

Kurssi kestää kaksi päivää. Osallistujat voivat halutessaan myöhemmin osallistua kouluttajien kanssa yhteiselle lennolle reittikoneessa. Kursseja on pidetty 20 vuoden aikana kaksi tai kolme vuodessa. Jokaiseen on osallistunut kymmenkunta oppilasta.

Saarelan mukaan kurssit ovat tepsineet. Ennen koulutusta kokelaiden pelkokerroin on pyörinyt 7–9 välillä kymmenportaisella asteikolla.

”Hyvin usein numero on tippunut kurssin jälkeen jopa kolmoseen. Suurin osa on lähtenyt lennolle.”

Koulutuksessa ihmiset voivat myös purkaa tuntemuksiaan psykologille.

”Hänen kanssaan voi työstää sitä, mistä pelko voi olla peräisin.”

Lähetä kuva, video tai juttuvinkki viestinä puhelimellasi numeroon 13222 tai käytä lomaketta.

Mainos
Mainos
Mainos

Galleriat

Mainos
Uusimmat » | Reissu Down Up
Pääuutiset
Mainos
stats-image
Takaisin ylös