Per­soo­nal­li­sen tyylin tuntija

Toistakymmentä vuotta vierähti, kunnes Pieni muotihuone Chic avasi jälleen ovensa Oulussa. Ompelija Outi Sulkala on palannut kotikonnuilleen, niille sijoille, joilta lähtikin. Takana hänellä on 25 muodin täyttämää vuotta, joista 15 kului pääkaupunkiseudun muotivilinässä.

Outi Sulkala päätti palata 15 vuoden jälkeen pääkaupunkiseudulta Ouluun toteuttamaan omaa unelmaansa. Muodin rikkautta hänen mielestään on, ettei kenenkään meistä tarvitse olla samanlaisia, vaan samankin vaatteen voi pukea ylleen monin eri tavoin.
Outi Sulkala päätti palata 15 vuoden jälkeen pääkaupunkiseudulta Ouluun toteuttamaan omaa unelmaansa. Muodin rikkautta hänen mielestään on, ettei kenenkään meistä tarvitse olla samanlaisia, vaan samankin vaatteen voi pukea ylleen monin eri tavoin.

Toistakymmentä vuotta vierähti, kunnes Pieni muotihuone Chic avasi jälleen ovensa Oulussa. Ompelija Outi Sulkala on palannut kotikonnuilleen, niille sijoille, joilta lähtikin. Takana hänellä on 25 muodin täyttämää vuotta, joista 15 kului pääkaupunkiseudun muotivilinässä.

"Syy siihen, miksi lähdin Helsinkiin, oli näyttämisen halu itselleni, mihin pystyn. Tässä vuosien aikana olen saanut sen nälän tyydytettyä. Työn ja tekemisen nälkä eivät ole edelleenkään tyrehtyneet."

Mutka Helsingissä kartutti Sulkalaa aimo annoksella kokemusta ja elämännäkemystä. Matkan varrelle on mahtunut mielenkiintoisia projekteja eri suunnittelijoiden luomusten toteuttamisessa.

Sulkalan kädenjäljen on voinut nähdä myös Linnan juhlissa, joissa vuosittain tanssilattialla pyörähtelee reilu puolenkymmentä hänen loihtimaansa iltapukua. Asiakaskunta pysyy salaisuutena, mutta siitä löytyy Sulkalan mukaan ministereitä, poliitikkoja ja talouden johtavia nimiä.

Paluu Ouluun on ollut helppo ja monien sattumusten summa: kesäpaikka Haapavedellä, lapsen koulunaloitus ja kangaskauppa Villisilkin halu laajentua pääkaupunkiseudun ulkopuolelle toimivat sopivina sykäyksinä. Sulkala on aina haaveillut perustavansa kangaskaupan, jonka yhteydessä toimisi pieni ompelimo.

Työssään hän on tarkka ja huolellinen. Laadukkaat kankaat, ammattitaitoinen työ ja ajaton tyyli ovat Sulkalan mukaan hänen työnsä kulmakiviä. Niistä syntyy ajatonta muotia, vaatekappaleita, joissa jollain tavalla kuitenkin huokuu meneillään olevan trendin henki.

"Vaatteen kankaassa tai leikkauksessa on jokin juttu, jossa sen ajan henki tai leima näkyy. Monesti ihmiset tulevat kadulla sanomaan, että minulla on vieläkin käytössä se sinun kymmenen vuotta sitten tekemäsi jakku. Halutessaan jakkua voi uudistaa vaikkapa hartialinjaa nostamalla", Sulkala kertoo vaatteidensa ajattomuudesta.

Tavallisimmat ompelimojen asiakkaat ovat hääpukujen, vanhojentanssiasujen tai iltapukujen tilaajia. Yhä useampi nuori on löytänyt tilatun tai räätälöidyn tuotteen. Nuoren kirpputorilta löytämä 1940--50-luvun vintagemekko muuntuu Sulkalan käsissä nopeasti kantajalleen sopivaksi.

"Pyrin tekemään asiakkaan toiveen mukaisen vaatteen, tai sitten se suunnitellaan yhdessä. Minä tuon ammatillisen näkemykseni siihen, mikä sopii hänelle ja hänen vartalolleen. Asiakkaan tyyli on aina tärkein, eli millainen on se vaate, jonka hän tuntee omakseen ja missä hänellä on hyvä olla."

Ompelemiseen Sulkala ei sanojensa mukaan kyllästy koskaan. Jokainen tilausvaate on hänelle uusi ja mielenkiintoinen haaste. "Aina tulee lisää opittavaa eikä koskaan ole valmis."

Muodin rikkaus on Sulkalan mielestä siinä, ettei kenenkään tarvitse olla samasta muotista veistetty.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä