Raikkaista painokuoseista tunnettu Suhonen uskaltaa myös hyökätä muodin valtavirtaa vastaan. Omien sanojensa mukaan hän ei ole edes kiinnostunut muodista.
"Olen kehittänyt sanonnan "fashion is for idiots". Muoti-teollisuus koettaa luoda mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman halvalla muoti-ilmiöitä, joilla se saa ihmiset orjuutettua."
Muodin sijaan Suhonen haluaa puhua tyylistä.
"Kauniit vaatteet ovat yksi ilmiö populaarikulttuuria. Me kaikki tarvitsemme kauneutta elämään. Tyyli palvelee meidän tarpeitamme", taiteilija toteaa.
"Minua on aina kiinnostanut elokuvan tekeminen. Muotipuolella olin saavuttanut jo niin paljon, että oli aika tarttua uusiin haasteisiin."
Varsinainen lottovoitto Suhoselle tipahti keväällä, kun hänet hyväksyttiin maailman arvostetuimpaan elokuvakouluun Los Angelesiin. Nyt edessä on muutto länsirannikolle palmujen kupeeseen.
Tasapainottelu elokuva-alan ja vaatesuunnittelun parissa ei huoleta kiireistä Suhosta. "En koe, että alat olisivat kaukana toisistaan. Minulle ne ovat työkaluja kertoa tarinoita. Koen IVANAhelsingin taidebrändiksi, jonka kautta voin tehdä erilaisia projekteja."
Vaikka Suhosen aika kuluu seuraavat kolme vuotta tiiviisti elokuvaopintojen parissa, hän ei kuitenkaan jätä hyvästejä vaatesuunnittelulle. Ideoita ja virtaa riittää molemmille osa-alueille.
Suhosen viimeisin alue-
valtaus liittyy hänen intohimoonsa, rakkaustarinoihin. Amorin sanansaattaja toteuttaa kiinnostuksensa kohdetta tätä nykyä Yhdysvalloissa ilmestyvän Love Contemporary -rakkauslehden päätoimittajana.
"Ajatus modernia rakkautta käsittelevästä lehdestä syntyi ystävän seksilelubisneksen kautta. Yrityksellä ja lehdellä on sama nimi, mutta molemmat toimivat omina juttuinaan."
Rakkaus näkyy myös Suhosen muissa töissä. Taiteilijan tuleva mallisto sekä myöhemmin valmistuva pidempi elokuva käsittelevät niin ikään rakkautta.
Vaikka Suhonen on monessa mukana, kaikki hänen työnsä nivoutuvat toisiinsa. Jokaisessa työssä on oma teemansa, joka sisältää tarinan jos toisen.
"Haluaisin tehdä elokuvaan musiikkimaailman joko yksin tai jonkun muusikon kanssa. Mitään Säveltäjä-Suhosta minusta ei kuitenkaan tule."
Suhonen myös toivoo, että jonain päivänä hänen luomuksensa komeilisi Ranskan Voguen kannessa. Ei mahdoton haave ainakaan sillä perusteella, että lehden päätoimittaja muisti Suhosta joulukortilla.

Kommentoi