"Luin siitä ja olen seuraillut mielenkiinnolla haasteeseen osallistuneiden kommentteja", Pirinen kertoo.
Nyt pohjoinen muotiblogisti sai kuitenkin tehtäväkseen miettiä, millaisella kuuden vaatteen arsenaalilla uskoisi pärjäävänsä kuukauden päivät.
Haasteohjeissa kuuden vaatteen ulkopuolelle jäävät alusvaatteet, päällystakit, sukkahousut ja kengät. Myös urheilu-, yö- ja bilevaatteita saa tarpeen mukaan valita kuuden vaatteen ulkopuolelta.
Suvi Pirinen valitsi vaatekaapistaan valkoisen, ohuen tunikapaidan, vaaleanlilan, ohuen topin, mustan minimekon, mustan, lantion alapuolelle ulottuvan villatakin, mustan perushameen sekä farkut.
"Tavallisin asuni on tunikapaita ja farkut, ja niinpä tavalliset siniset farkut tuntuivat minusta ehdottomalta valinnalta", Pirinen perustelee tekemiään valintoja.
Kaikki kuusi vaatetta hän pyrki valitsemaan niin, että niitä voi käyttää ristiin erilaisissa asukokonaisuuksissa kulloiseenkin tilanteeseen asusteilla piristettynä.
"Näin vähäisellä vaatemäärällä pyykinpesu on ehkä suurin ongelma. En pese vajaita koneellisia, pyykit pitäisi siis pestä käsin. Valitsin vaatteet niin, että ne olisivat sellaista materiaalia, että ne voi pestä samalla kertaa", Pirinen huomauttaa.
Syksy on hankalaa aikaa kuudelle vaatteelle: yhtenä päivänä voi olla lähes helle, seuraavana jo pakkasta.
"Kuljen pääasiassa pyörällä, ja jos farkut ovat pesun jälkeen märät ja onkin sateinen ja kylmä keli, ei kauheasti huvita laittaa päälle lyhyttä hametta", Pirinen pohtii.
Blogien lukijana ja oman blogin pitäjänä Pirinen on löytänyt vinkkejä asusteiden käytöstä.
"Aina se ei kuitenkaan tule niin luontevasti. Käytän tällä hetkellä paljon helmikoruja ja isoja, roikkuvia riipuksia. Välillä innostun erityisesti laukuista tai kengistä, välillä taas korut on se ykkösjuttu. Tällä hetkellä se ykkösjuttu on farkut", Pirinen kertoo.
Kuuden vaatteen tuunaukseen Pirisellä on varastossa vöitä, erilaisia huiveja, koruja ja kymmenkunta erikokoista laukkua.
"Arjessa käytössä on yleensä yksi laukku pidempään ja sitten vaihdan toiseen. Baariin ja johonkin iltamenoon voi sitten valita jonkun pienemmän, vaikka tällaisen niittisomisteisen", Pirinen esittelee ja ottaa beigen, rokahtavan käsilaukun vaaleanlilan topin ja mustan minihameen seuralaiseksi.
Vaikka muotimaailma Piristä kovasti kiinnostaakin, ei muotivaatteiden hankinta ole ainakaan vielä riistäytynyt käsistä. Ostaessaan vaatteen hän miettii tarkkaan sen käyttötarkoitusta ja yhteensopivuutta jo olemassa olevien vaatteiden kanssa.
"Kuuden vaatteen valinta ei oikeastaan ollut niin hirveän vaikea. Niiden muuntelu asusteilla vaatii ehkä enemmänkin mielikuvitusta, muuten kuukauden aikana voi kyllästyä."

Kommentoi