Mainos

Kinesioteippauksen suosio kasvaa, näyttö tehosta puuttuu


Hyvä Elämä  8.9.2012 | Heli Väyrynen Muuta tekstin kokoa -+

Tieteellinen näyttö kinesioteippauksen hyödyistä puuttuu, vaikka sen suosio on kasvanut myös kuntoilijoiden parissa.

”Todistettua tehoa kinesioteippauksella ei tutkimusten mukaan ole, eli tieteellinen näyttö sen tehosta puuttuu”, kertoo Liikuntatieteellisen seuran pääsihteeri Kari L. Keskinen.

Monet kuitenkin kokevat, että kinesioteippaus auttaa kipuun.

”Tunnepuolen asioita ei pysty kiistämään. Ehkä siitä on etua tunnetasolla. Voimantuottoon se ei vaikuta; muutenhan se olisi kielletty”, Keskinen jatkaa.

Liikuntalääketieteen erikoislääkäri Pippa Laukka Mehiläisestä muistuttaa, että kinesioteippaus on tutkimuskohteena varsin uusi, vaikka sitä on harjoitettu jo pitkään. Tutkimustyö on lisääntynyt viime vuosina, kun teippaus on noussut enemmän esille.

”Tieteellistä näyttöä kinesioteippauksesta kerätään, mutta vakuuttavaa, kattavaa näyttöä siitä ei ole vielä osoittaa”, Pippa Laukka sanoo.

Vastaus siihen, onko teippauksesta hyötyä vai ei, saataneen lähivuosina. Pippa Laukka ei kuitenkaan tyrmää teippauksen käyttöä.

”Kokemusperäisen näytön perusteella kinesioteippauksella on tehoa. Muun hoidon ohessa se on yksi tapa hoitaa erityyppisiä vammoja ja vaivoja”, hän sanoo.

Lähetä kuva, video tai juttuvinkki viestinä puhelimellasi numeroon 13222 tai käytä lomaketta.

Mainos
Ads by Google

Kommentit

20/24 kommenttia

Hella
31. lokakuuta 2012 kello 5.53.11

Naapuri kehotti minua kokeilamaan selkäkipuhuin. Fysioterpeutti laittoi teipit selkään ja minusta todella tuntuu, että siitä on apua. Nyt tilasimme miehen kanssa muutaman rullan itse kotiin (http://www.kinesioteippishop.fi/) ja yritetään itse teipata jatkossa. Säästää aika pitkän pennin kun yrittää itse.


Muoti-ilmiö
13. syyskuuta 2012 kello 10.54.47

Tämähän on vähän niinku karppaus, ensin kauhea haloo asiasta ja ihmiset menee päästään ihan sekasin. Kohta koko asiaa ei muiista enää kukaan.


Käyttänyt jo kauan..
11. syyskuuta 2012 kello 23.30.13

No näin se menee suomessa...tullaan jälkijunassa. Maailmalla on käytetty kinesioteippausta jo kauan..myös huippu urheilussa. Täällä tarvii olla aina tieteellinen julkaisu TAI KiHun poikien pitää lämpökameroineen ja antureineen testailla yhden projektin verran asiaa ennen kuin se saa hyväksynnän joltakin proffalta tai muultava vastaavalta toimiijalta. Tietty varautuneisuus on aina paikallaan, mutta mutta... toiset ottaa aikaisemmin hyviä juttuja käyttöö urheilussa ja menestys on parempaa..


Magneetti
9. syyskuuta 2012 kello 22.55.20

Magneettirannekkeiden ja -pohjallisten valmistajat on keksineet uuden tavan tienata?


NIVELRIKKO
9. syyskuuta 2012 kello 21.19.26

Minulla ainakin toimii. Turvotus lähtee nivelrikkoisesta polvesta ja portaita voi mennä myös alaspäin kipua tuntematta. Tietääkseni turvotusta ei voi ajattelemalla hoitaa vaikka kuinka yrittäisi. Se ei ole psyykejuttu, selittäkööt epäilijät mitä lystäävät. Jos tällä keinolla saan lykättyä keinonivelleikkausta edes muutaman vuoden, olen tyytyväinen.


Tiede laahaa
9. syyskuuta 2012 kello 21.06.37

Huippu-urheiluvalmennuksella ei ole aikaa odottaa kattavia tieteellisiä näyttöjä. Ja kun on kokemusperäistä näyttöä, niin silloin tieteellisen näytön puute johtuu puutteellisesta tieteen tekemisen tasosta. Tieteellisen näytön heikkoutena on, että haetaan tilastollisesti merkittävää näyttöä, kun taas yksilöä kiinnostaa ainoastaan subjektiiviset kokemukset.


Jaahah
9. syyskuuta 2012 kello 17.57.59

Ns. "jeesusteippi" kin auttaa moneen asiaan,paketointiin,auton korjaamiseen yms. yms. arkisiin pika tarpeisiin,siinähän kans tulee kaupanpäälle vielä henhellinenkin puoli hoidettua jeesuksen kautta.


Suomalainen tollo
9. syyskuuta 2012 kello 17.24.35

Tässä nähdään että jos oku VTT tai joku muu ei testaa jotain tuotetta joka on maailmalla todettu jo hyväksi niin sitä ei pidetä minään kun joku pystyyn näivettynyt proffa sanoo "puuttuu näyttö". Minä uskon sitä urheilijaa enkä näitä ihmisiä jotka istuvat vaan koneen äärellä ja hakevat teorioapohjaisia näyttöjä pelkästään. Suomessa ei ole yhtään uskottavaa labraa, ainakaan maailmalla kukaan ei puhu meistä mitään, miksikö ? Kun ne oikeet labrat on jossain muualla kuin täällä perälässä.


Avun saanut
9. syyskuuta 2012 kello 10.29.04

Menee vähän ohi aiheen, itse en ole ko teippausta kokeillut, koska menin suoraan polvivaivoijen takia jalkaTERAPEUTILLE. Askellus päin prinkkalaa ja sen myötä mutkia pitkin selkärankaa. Sain kunnon pohjalliset lenkki- ja työkenkiin ja sinne jäivät polvi- ja selkävaivat.


Jussi
9. syyskuuta 2012 kello 7.47.56

Monella suomalaisella urheilijalla suoritusta haittaa eniten korvien väli. Auttaiskohan otsan yli korvasta korvaan kulkeva kinesioteippaus tähän psyyken puoleen?


Sykiatrian ortopedi
8. syyskuuta 2012 kello 22.56.50

Mikkihiirilaastarin lohduttavan tehon voi todistaa kuka tahansa pienen lapsen vanhempi. Siispä.....
Tuotekehityksellä on aina sijansa.


kipeä ukkeli
8. syyskuuta 2012 kello 21.07.42

Ovathan ne fysioterapeutit niitä teippejään minunkin kroppaani liimailleet, mutta niillä ei ole ollut yhtään mitään vaikutusta.


ruumiillisentyöntekijä,ei narkomaaninen urheilija
8. syyskuuta 2012 kello 16.20.20

Joo se on halpa psykiatri tuo teippi.Suomalaisillakin urheilijoillakin tulokset ja itsetunto paranee ,kun on teippiä nahassa kiinni.Lieneekö suurin vaikuttaja teipin liima?Vielä vanhankansan villalangat ranteeseen,suolakivi pöydälle ja foliolakki päähän.Itse en ole saanut mitään hyötyä teipistä vaikka on fysikaalisessa laitettu säännöllisesti.Johtuneeko että on oikea vaiva/kipu.Himourheilijoille terveisiä,ettei se vaiva ilman lepoa parane.Ei se maailma kaadu,jos on pari viikkoa parantelemassa vaivoja.Sen jälkeen varovaista treeniä/jumppaa.


Teippauksen kokenut
8. syyskuuta 2012 kello 15.38.04

Teippaus toimii mutta aiheuttaa herkkäihoisille allergisia reaktioita. Hankalaa kun vesikellot löytyy teipin alta vuorokauden päästä. Jos testaisivat ensin ihon kestävän liiman ni vois antaa apua useammalle.


entinen rampa
8. syyskuuta 2012 kello 14.25.21

Teippi on puolittanut polvikivun, jonka lääkäri arveli olevan nivelrikkoa. Kannattaa kokeilla erilaisia teippaustapoja, sillä jotkin saattavat itse asiassa lisätä jomotusta. Liiallinen teipin käyttö on osoittautunut huonoksi, suurin hyöty on ollut kevyestä teippauksesta. Kannattaa kokeilla kunnes hyvä tyyli löytyy.


Tosi kun vesi
8. syyskuuta 2012 kello 12.41.00

Tieteellinen näyttö = Isojen lääkefirmojen hyväksymä näyttö


DNA
8. syyskuuta 2012 kello 19.17.42

Väärin. Tieteellinen näyttö = tiedeyhteisön hyväksymä näyttö.


teippaan mieluummin lompakkoni kiinni
8. syyskuuta 2012 kello 21.11.23

Väärin. Taloudellinen näyttö = Tulos näkyy plussana teipin valmistajien ja myyjien tileillä ja miinuksena hyväuskoisten hölmöjen kipupotilaiden tileillä.


Teipattu
8. syyskuuta 2012 kello 11.51.03

Teippaus auttaa oikein laitettuna. Ja mikäli vaiva on sellainen. Tämä teippaus ei ole urheiluteippaus, jolla ns estetään liikettä. Kinesioteippaus ohjaa oikealla tavalla. On ollut apua. Mutta täytyy ottaa huomioon syyt miksi teipataan. Kaikki ei osaa, tähän tarvitaan ammattilaista, täytyy myöntää. Itse olen kokeillut teipata ja ei tullut hyvä. Kun sitä haluaa urheilla ja treenata, sitä on kokeiltava kaikkea. Kipua lievittää sievästi ja ei tarvitse napsia särkylääkettä. Siis tapauksen mukaan teippaamaan.:)))))


Puhallus
8. syyskuuta 2012 kello 11.31.00

Varmaan sama juttu kun polveen tulee pipi, niin kun toinen puhaltaa siihen niin heti on parempi olo : )


Mainos
Mainos
Galleriat »|Hyvä Elämä

Galleriat

Mainos
Uusimmat » | Hyvä Elämä Down Up
Pääuutiset
Mainos
stats-image
Takaisin ylös