Parhaimman käsityksen Jorma Karhumaan, 59, harrastuksen vakavuudesta saa vierailemalla hänen kotonaan Intiössä. Asunnon seinillä roikkuu valokuvasuurennoksia ja tauluja mitä eksoottisimmista paikoista, samoin hyllyt suorastaan notkuvat matkamuistojen ja valokuva-albumien painosta.
Aamuisin Karhumaa herää Lähi-idästä tuodun muslimien herätyskellon huutaessa arabiaksi "Allah on suurin". Työpaikalla jyrisevän rockin vastapainoksi hän kuuntelee kotioloissa jotain lukuisista maailmalta kulkeutuneista cd-levyistä tai kaseteista. Tämän hetken suosikki on armenialaislaulajatar Rosine Tachdjian.
Nuppineulat seinäkartalla paljastavat Karhumaan käyneen melkein kaikissa maailman kolkissa. Passit eivät hänen käytössään kauaa ehdi vanheta. Leimoja on kertynyt jo 119 valtiosta.
Australia ja ihan pohjoisin Amerikka Karhumaalta ovat jääneet koluamatta. Omaan maanosaansakaan hän ei ole viitsinyt tutustua, sillä useimmat Länsi-Euroopan maat ovat mustalla listalla siirtomaa-aikaisten raakuuksiensa vuoksi. Maailmanmatkaajan mielestä boikotti on aiheellinen, vaikka nykyisiä päättäjiä on paha laittaa tilille menneistä.
"Vaikea sanoa, millainen maailma olisi ilman siirtomaa-aikaa. Sitä ei voi jossitella", hän miettii.
Karhumaa on periaatteen mies. Kaikenlaisten länsimaisten hapatusten levittäminen on sietämätöntä. Hampurilaistakaan hän ei suostunut syömään ennen kuin oli aivan pakko. Se ihme tapahtui Omanissa pikavuorobussin pitäessä taukoa huoltoasemalla. Karhumaan tilaus ymmärrettiin väärin, eikä hän kunnon luterilaisena kehdannut olla syömättä.
Toisaalta maailmalta on löytynyt myös uusia boikotin kohteita. Esimerkiksi Turkmenistanin diktatuuria Karhumaa pitää sen verran vahvana, että sinne palaaminen ei innosta.
"Presidentti Saparmurat Nijazovin henkilökultti näkyy kaikkialla. Nijazovin, 'kaikkien turkmeenien isän' kullattuja patsaitaan on pikkukaupungeissakin kymmenittäin. Häneen verrattuna Saddam Hussein on kuin pikkupoika. Nijazov on kuitenkin lännen ystävä, joten häntä ei haukuta ääneen."
Vastaavasti Karhumaa ihmettelee sitä, kuinka Yhdysvallat suosittaa kansalaisiaan olemaan matkustamatta Irakin, Iranin, Jemenin ja Libyan kaltaisiin maihin. Hänen kokemustensa mukaan ne ovat mitä parhaimpia lomakohteita.
Alkusysäys Kanarialta
Matkailukärpänen puraisi Jorma Karhumaata alun perin hänen vieraillessaan Kanarian saarilla vuonna 1971. Tuohon aikaan Kanaria ei ollut nykyisen kaltainen turistirysä, mutta harvoja suosittuja lomakohteita kuitenkin.
Kanarian saaret on myös ainoa paikka, missä Karhumaa on ryöstetty. Seutu tuntui niin vaaralliselta, että seuraavaksi hän suuntasi Senegaliin Afrikkaan.
Viimeisimmällä reissullaan loka-marraskuussa Karhumaa kierteli Keski-Aasian entisiä neuvostotasavaltoja. Seikkailu alkoi Kazakstanista Kiinan rajalta ja päättyi Afganistaniin reilut kolme viikkoa myöhemmin. Ensi kesäkuussa hänen on tarkoitus käväistä ainakin Angolassa, Kamerunissa ja molemmissa Kongoissa.
Perimmäiseksi syyksi matkailuinnostukseensa Karhumaa nimeää työnsä. Vuoteen 1990 saakka hän huhki puolustusvoimien päivätyönsä lisäksi vanhan Rattori-lupin portsarina, joten lomalla piti päästä niin kauas Oulusta kuin mahdollista.
Aluksi reissut olivat korkeintaan kaksiviikkoisia, mutta nyt toistakymmentä vuotta eläkkeellä olleena yliluutnanttina ja rock-klubin ovimiehenä Karhumaa on voinut viipyä maailmalla yli kuukaudenkin yhteen menoon. Vaimo Irene ehtii mukaan vain joka toiselle matkalle.
Reilun 30 vuoden aikana matkustelusta on tullut Karhumaalle elämäntapa. Maailmalla hän on kohdannut suomalaisia hengenheimolaisia, joiden kanssa hän on sittemmin tehnyt monia yhteisiä matkoja.
Jorma Karhumaa on siinä mielessä erikoinen maailmanmatkaaja, että hän ei puhu muita kieliä kuin suomea. Toisaalta englannin tai ranskan kaltaisista valtakielistä ei esimerkiksi jossain Aasian tai Afrikan kolkissa ole edes hyötyä, kun paikallisetkaan niitä harvemmin taitavat.
"Monesti olemme jutelleet tiibetiläisten ukkojen kanssa nuotion ääressä naamat vastatusten aamuun asti, eikä ole ollut yhtään yhteistä sanaa. Silti ei tahdo vuoroa saada, kun kaikilla on niin hirveästi asiaa. Eikä siinä isompia epäselvyyksiä ole jäänyt", Karhumaa naureskelee.
"Jos rajalla on joku kiinankielinen asiakirja, joka pitää täyttää, niin siinä se suksi tökkää. Mutta eipä silloin ole englannistakaan juuri hyötyä."
Laukausten tiellä
Rajanylitykset ovat kuitenkin aina onnistuneet. Kenties helpointa se oli Irakissa, jossa tullimiehet tarjosivat teetä hienoista kannuista ja mukeista.
Irakissa Karhumaa kävi vuoden 2002 lopulla. Yli neljän viikon kiertelyn perusteella Irak vaikutti ystävälliseltä ja turvalliselta maalta. Kukaan ei edes tullut varmistamaan vieraiden alkuperää.
Sotaa ennakoivaa pelon ilmapiiriä Karhumaa ei voinut olla aistimatta. Lentokieltoalueilla hän sai itsekin varoa Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian pommituslentoja melkein joka päivä.
Toistaiseksi jännittävimmät hetkensä Karhumaa koki kuitenkin Pohjois-Pakistanissa. Seurue pysähtyi Nanga Parbat -vuoren rinteelle ruokailemaan, mutta Karhumaa laskeutui omin lupineen puolisen kilometriä alemmas Indus-joen varteen tarpeilleen. Kyykistyttyään hän kuuli kiväärin laukauksen viereiseltä kukkulalta.
"Luoti osui viereiseen rantakiveen. En kuitenkaan lopettanut toimitustani, mutta seuraava osui metrin päähän veteen. Silloin juoksin housut kintuissa rantapusikkoon", Karhumaa kertaa.
"Muutkin kuulivat laukaukset, mutta en tunnustanut, että minua kohti ammuttiin. He olisivat vain hermostuneet. Ja minähän tein väärin, kun en ilmoittanut kenellekään lähteväni sinne."
Karhumaa päätteli itsekseen, että laukaukset olivat pelkkää pelottelua. Hän luultavasti vain sattui pyllistämään Mekkaa kohti. Iltapäivällä näkemys sai vahvistuksen, kun seurue löysi kukkulalta Pakistanin tarkka-ampujaryhmän kiinteän aseman.
"Kiikaroin ryhmän pesäkkeestä alas jokivarteen, ja olin varma, että laukaukset ammuttiin sieltä. Luovutin sotilaille ruokatarvikkeeni kiitokseksi, kun he ampuivat ohi. Samalla varmistin, että minun ei tarvitse enää pyllistellä heidän ampumaetäisyydellään."
Himalaja kiehtoo
Suurimman osan matkoistaan Karhumaa on tehnyt Aasiaan. Varsinkin Mongoliaan ja Tiibetiin hän palaa mieluusti uudestaan, vaikka yleensä kaksi kertaa yhdessä paikassa riittää. Maailman hienoimpana maana Karhumaa pitää Bhutania.
"Päätelmäni mukaan Bhutanissa on maailman korkein bruttokansanonni. Siellä elävät maailman onnellisimmat ihmiset. Buddhalaisuuteen perustuva yhteiskunta on niin erilainen. Luontokin on ihana."
Bhutaniin palaaminen on kuitenkin melko epätodennäköistä, sillä viisumi myönnetään vuosittain vain 2 000 ulkomaalaiselle.
"Kathmandussa olen käynyt monta kertaa, kun olemme menneet Nepalin kautta eteenpäin. Kathmandu onkin Oulun jälkeen tutuin kaupunki. Myös Burgina Fason pääkaupungissa Ouagadougoussa on tullut pörrättyä pitempiä aikoja", Karhumaa luettelee.
Aasiassa Karhumaata kiehtoo Himalaja, jota hän on kivunnut parhaimmillaan 5 250 metrin korkeuteen. Viiden kilometrin tietämillä miehellä itsellään ei ole ollut vielä mitään vaikeuksia, mutta hänen matkakumppaneillaan on ollut vuoristotaudin oireita alemmissakin korkeuksissa. Myös kaikenlaisilta kuumeilta ja vatsataudeilta Karhumaa on onnistunut välttymään.
Karhumaan pisimpien matkojen kokonaisbudjetit ovat peräti 5 000-6 500 euroa, josta suurin osa kuluu liikkumiseen. Toisinaan etäisyydet ovat suuria tai tiet puuttuvat kokonaan, niinpä yhteen matkaan saattaa sisältyä parikymmentäkin reittilentoa. Maan pinnalla pysyttäessä vuokra-autoa tarvitaan yleensä joka päivä, sillä monilla seuduilla ei ole kuultukaan julkisesta liikenteestä.
Muuten elämä tien päällä on melko askeettista. Päivien valoisa aika käytetään tehokkaasti matkustamiseen ja etukäteen suunniteltuihin kohteisiin, kuten kansallispuistoihin, tutustumiseen.
Karhumaan reiteillä valkoihoiset tai muut turistit ovat yleensä harvassa, mutta maailma on pieni. Muihin suomalaisiin hän on onnistunut törmäämään hyvinkin eksoottisissa paikoissa. Tulimaassa ensimmäiset maanmiehet löytyivät Karhumaan pyydettyä suomeksi anteeksi mieheltä, jota oli kadunkulmassa vahingossa tullut tönäisseeksi.
Kumpikin seurue jatkoi Tulimaasta omia reittejään Etelänapamantereelle, mutta parin viikon jälkeen suomalaiset sattuivat taas kadunkulmassa vastakkain ja päättivät istahtaa kahvikupposten ääreen vaihtamaan kokemuksiaan.
"Laittelin palaveria varten tuoleja ulos Suomi-pipo päässä, kun yhtäkkiä alkoi hirveä huitominen saman majapaikan ikkunasta. Siellä oli suomalainen vaihto-oppilas äitinsä kanssa."
Seuraavaksi Karhumaan seurue suuntasi Tierra del Fuegon kansallispuistoon vaeltamaan. Kuinka ollakaan, oppaana oli paikallinen neito, jonka isoäiti oli suomalainen.
