Huono kohtelu työ­pai­koil­la li­sään­ty­nyt

Huono kohtelu ja epäasiallinen käytös työpaikoilla näyttävät vain lisääntyvän, vaikka asiasta on puhuttu kiivaasti usean vuoden ajan.

-
Kuva: Pekka Ala-aho

Huono kohtelu ja epäasiallinen käytös työpaikoilla näyttävät vain lisääntyvän, vaikka asiasta on puhuttu kiivaasti usean vuoden ajan.

Työolobarometrin ennakkotietojen mukaan eristämistä, mitätöintiä, uhkaamista ja selän takana puhumista on viime vuonna kokenut jo 29 prosenttia työntekijöistä. Edellisvuoden kyselyssä tällaisia kokemuksia oli 24 prosentilla.

Ongelman ajankohtaisuudesta kertoo sekin, että posti tuo kiusaamiskokemuksista kertovia kirjeitä runsaasti, kertoo professori Marja-Liisa Manka Tampereen yliopistosta.

Syitä tähän pitkittyvään ongelmaan on Mankan mukaan useita. Epävarmat työsuhteet ja niihin liittyvät kilpailutilanteet sekä vastuun ja vallan epäselvyys.

– Muutostilanteissa huono kohtelu yleistyy, kun kaikki suojelevat reviiriään. Ja mitäpä muuta meillä on kuin muutostilanteita, Manka sanoo.

Professori Juha Siltalan mukaan Suomi on "hötkyilyssä" jo Euroopan huippua. Meillä on eniten mittavia uudelleenorganisointeja. Muutokset taas tuovat tullessaan jatkuvaa kouluttamista ja kokouksissa istumista.

Kiusaaminen jatkuu, jos sitä suvaitaan

– Kiusaaminen voi rehottaa työpaikalla, jos sitä suvaitaan tai sitä ei edes tunnisteta ongelmaksi. Ristiriidat kuuluvat työyhteisöön, mutta kaikkea ei tarvitse sulattaa. Toisaalta turha hienohipiäisyyskin voi hankaloittaa asioita, Manka sanoo.

Manka kehottaa erottamaan sovittavissa olevat erimielisyydet kiusaamisesta.

Avointa kiusaamista ovat muun muassa toistuva arvostelu, fyysisen väkivallan uhka, väheksyminen, pilkkaaminen ja uhkaaminen, muista eristäminen, työn vaikeuttaminen, tiedonkulun estäminen sekä syyttelevät ja vihjailevat puheet ja eleet.

Piilevää kiusaamista taas ovat puhumattomuus, juonitteleva painostus, aliarviointi, huomiotta jättäminen sekä "selkään puukotus".

Esimiehen on puututtava kiusaamiseen heti. Tapahtuminen kulku selvitetään ja tehdään mieluiten kirjallinen sopimus siitä, miten jatkossa käyttäydytään. Sopimuksesta kerrotaan luottamusmiehelle ja työterveyshuoltoon. Samalla sovitaan seurannasta.

Hankalampaa on, jos kiusaaja on esimies. Silloin on otettava yhteyttä hänen esimieheensä.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä