Hau­ta­jai­set mak­se­taan vai­na­jan kuo­lin­pe­säs­tä

Hautajaiset maksavat hautaustoimistoyrittäjä Olavi Kovan mukaan Oulussa noin 3 000--4 000 euroa.

Hautajaiset maksavat hautaustoimistoyrittäjä Olavi Kovan mukaan Oulussa noin 3 000--4 000 euroa. Hintaan kuuluu arkku, vainajan pukeminen ja tarvittavat kuljetukset, pitopalvelun tarjoilu noin 40 hengelle, kukkalaitteet ja muistotilaisuuden kukat, kuolinilmoitus, hautapaikka ja hautakivi.

Maaseudulla kulut voivat olla suuremmat. Siellä hautajaisiin tulee tavallisesti enemmän vieraita. Myös hautaustapa on yleensä erilainen, mikä voi vaikuttaa hautapaikan hintaan.

Hautajaiset pystyy Kovan mukaan järjestämään hyvin pienimuotoisesti. Kustannuksista voi säästää, mutta tavallisesti viimeinen palvelus halutaan tehdä kunnolla ja kunnialla.

Jos vainaja on varaton, yhteiskunta maksaa "välttämättömimmän" eli arkun tai uurnan ja tuhkauksen, hautaustoimiston palvelut ja pienen kukkalaitteen arkulle, mutta ei mahdollista kuolinilmoitusta tai muistotilaisuuden kuluja.

Hautausavustusta voi anoa sosiaalilautakunnalta tai esimerkiksi ammattiyhdistyksen hautausavustuskassasta, mikäli vainaja on ollut ammattiyhdistyksen jäsen. Erilaisia hautausavustuksia voivat saada myös sotainvalidit ja -veteraanit ja rintamamiehet.

Varattoman ja yksinäisen vainajan hautajaiset järjestää edunvalvoja. Hän voi myös olla tietoinen mahdollisesta tuhkaustoiveesta.

Kolmen kuukauden kuluessa kuolemantapauksesta on pidettävä perunkirjoitus, jossa selvitetään kuolinpesän osakkaat ja luetteloidaan perukirjaan vainajan varat ja velat perinnönjakoa ja perintöverotusta varten. Perukirja on toimitettava verotoimistoon kuukauden kuluessa perunkirjoituksesta.

Ilmoita asiavirheestä