Kirjoittaja on harrastanut perhosia vuodesta 1991 lähtien.
Kehrääjäperhosten toukkia verhoaa tuuhea karvapeite. Karvat ovat teräviä ja ärsyttäviä, ja siksi monet linnut jättävät ne rauhaan. Perhosharrastajatkin ovat saaneet toukkiin koskiessaan tuta poltinkarvojen tehon, sillä ne voivat aiheuttaa ihmisihossa allergisen reaktion.
Pahanmakuisen toukan syönyt lintu ei tee samaa virhettä uudelleen, ja se jättää rauhaan myös ikävää yllätystä muistuttavat otukset. Poikkeuksen tekee kuitenkin käki, joka on suorastaan erikoistunut karvatoukkiin.
Koivukehrääjä, suruvaippa ja tuomenkehrääjäkoi munivat munansa samaan paikkaan, ja niiden toukista sukeutuu sosiaalisia otuksia. Ne elävät viimeiseen nahanluontiinsa saakka yhdessä, itse kehräämässään harsopussissa. Yhteisessä pesässä toukat ovat paremmassa turvassa kuin ypöyksin.
Tiettyinä vuosina toukkien seittipesät saattavat verhota kokonaisia puita, joiden oksat kalutaan paljaiksi. Massaesiintymät eivät jää pitkäaikaisiksi, sillä jonkin lajin runsastuessa myös sen luontaisten vihollisten määrä kasvaa.
Lintujen ohella perhostoukkia verottavat erityyppiset loispistiäiset. Mikäli loinen löytää perhostoukan, se munii oman munansa sen sisään. Loistoukka alkaa syödä isäntäänsä vähitellen sisältäpäin. Isäntätoukka saattaa kyetä koteloitumaan, mutta loisitusta kotelosta ei kuoriudu perhosta vaan pistiäinen.
Luonnonihmeenä voi pitää, että loispistiäinenkin voi joutua loisituksi, jolloin perhostoukka joutuu moninkertaiseksi isännäksi.
Esimerkin lintuja pelottavasta toukasta tarjoaa horsmakiitäjä. Sen toukka on nuorena vihreä ja sulautuu ravintokasvinsa maitohorsman varteen. Myöhemmin se muuttuu mustaksi, ja sen kylkiin kasvaa selkeästi erottuvia silmätäpliä.
Kun toukka pelästyy, se vetää ruumiinsa etumaiset jaokkeet taempien sisään. Tällöin silmätäplät paisuvat linnun näkökulmasta pelottavan suuriksi.
Isohangokkaan toukka näyttää ihmissilmään hassulta pelleltä, mutta lintujen mielestä näky ei ole lainkaan huvittava.
Kotelokoppansa isohangokkaan toukka rakentaa puupinnalle. Se järsii alustastaan vahvoilla leuoillaan kaarnansäleitä, jotka liittää kotelonsa seinämiin. Näin kotelokopasta tulee aina samanvärinen kuin alustastaan.
Kun perhostoukat mönkivät kasveilta alas maahan etsimään koteloitumispaikkaa, ne voivat joutua metsämaassa partioivien muurahaisten saaliiksi.
Härkäpääkehrääjän toukat osaavat puolustautua tätäkin vaaraa vastaan. Terävät karvat suojaavat kauttaaltaan toukan ruumiin paitsi päätä, josta se pulauttaa esiin pahanhajuisen nesteklöntin. Sitä muurahaiset eivät siedä, ja se voi koitua niille suorastaan kohtaloksi.
Muurahaiset tunnistavat omansa hajun perusteella, joten vierasta hajua saanut lajitoveri surmataan armotta.
Keräilyltä rauhoitettu muurahaissinisiipi hakeutuu tarkoituksella muurahaisten polulle. Se kykenee erittämään makeaa nestettä, joka maistuu muurahaisille. Hyödylliseksi katsomansa otuksen muurahaiset kuljettavat kekoonsa ja laittavat omien toukkiensa onkaloon. Tätä viekas lypsylehmä on odottanutkin ja alkaa ahmia muurahaisten munia ja toukkia ravinnokseen viimeiseen nahanluontiinsa saakka.
