Mielikuva loisista lienee lähes kaikilla sama: kiusallisia tai jopa vaarallisia otuksia. Eroon niistä ja äkkiä!
Kalaloistutkijan näkökanta on päinvastainen: luonnossa loiset kuuluvat terveeseen eliölajien muodostamaan yhteisöön ja takaavat sen, että isännät pysyvät kunnossa.
”Loiset ovat luonnossa yleisiä, ja ne tappavat kaloja hyvin harvoin”, kertoo Jyväskylän yliopiston emeritaprofessori E. Tellervo Valtonen.
Itse asiassa kaikista maapallon lajeista yli puolet on loisia, sillä jokaisella vapaana elävällä eliölajilla on ainakin yksi vain tähän isäntälajiin erikoistunut loislaji.
Valtonen on tutkinut kalojen loisia 1970-luvulta asti, ensin Oulun ja sitten Jyväskylän yliopistossa.
Valtosen ja hänen kollegoidensa tietämys on koottu vastikään julkaistuun Suomen kalojen loiset -kirjaan.
17 kirjoittajan voimin tehty 540-sivuinen kirja on ensimmäinen kattava, suomenkielinen esitys kalojemme loisista.
Miksi loiset sitten ovat tarpeen?
Tutkijoiden mukaan ne ovat oleellinen osa esimerkiksi elimistön puolustusjärjestelmän kehittymisessä.
”Jos immunologista järjestelmää ei aktivoida, se heikkenee”, Valtonen kertoo. Loiset ovat luonnollinen keino tällaiseen aktivoimiseen.
Esimerkiksi kokonaan loisista vapaalla istutuskalalla olisi luonnonvesiin vapautettuna erittäin huono vastustuskyky loisille, joita luonnosta löytyy aina. Istutuskaloissa pitäisikin sallia pieni loismäärä, joka tavallaan rokottaa kalan vastaavan loisen hyökkäyksiä vastaan luonnossa.
Kalojen loisten tutkimus alkoi perustutkimuksena, mutta vuosien mittaan tiedon soveltamisen mahdollisuudet ovat käyneet ilmeiseksi.
”Tieto on auttanut kehittämään muun muassa kestävää kalanviljelyä”, Valtonen sanoo.
Uusi kalaloiskirja kiinnostaa paitsi kalastajia ja kalanviljelijöitä, myös muun muassa kalakauppiaita, eläinlääkäreitä ja kala-alan viranomaisia.
Vaikka loiset kuuluvatkin luontoon, ihminen voi saada aikaan melkoista vahinkoa siirtämällä jotakin loislajia alueelle, jossa sitä ei luonnostaan ole.
Erityisen huonot kokemukset ovat Norjasta, missä lohiloinen on tuhonnut monien jokien lohikannat.
”Itämeren alueella lohi on elänyt lohiloisen kanssa jo 130 000 vuotta sitten, eikä loinen ole ongelma Itämeren lohelle”, Valtonen kertoo.
Kun lohiloinen 1970-luvulla levisi Norjaan Ruotsista ostettujen lohenpoikasten mukana, se romahdutti kymmenien jokien lohikannat.
”Atlanttiin vaeltava lohi ei pysty torjumaan lohiloista, kun tuttavuus on uusi”, Valtonen sanoo.
Vaikka paljon tietämystä on saatu kansien väliin, jatkotutkimuksellekin on tarvetta.
Tulevaisuudessa uutena tekijänä loisten ja isäntälajien suhteisiin vaikuttaa ilmaston lämpeneminen, joka voi lisätä loistartuntojen määrää monin eri tavoin.
Keskilämpötilan nousu voi kasvattaa loisten jälkeläistuotantoa tai pidentynyt kasvukausi lisätä sukupolvien määrää.
Lämpeneminen siirtää myös ilmastovyöhykkeiden rajoja kohti pohjoista, mikä voi edesauttaa uusien isäntä- ja loislajien leviämistä Suomeen.
