Digi

Ennuste: Vuonna 2017 älypuhelimet ovat käyttäjiään fiksumpia

Digi 12.11.2013 13:58 | Päivitetty 12.11.2013 15:59
STT

Älypuhelimet pystyvät pian ennustamaan käyttäjänsä toimintaa, arvioi tutkimusyhtiö Gartner.

Puhelimet keräävät tietoja käyttäjänsä toiminnasta, hänen kalenteristaan, paikannustiedoista ja henkilökohtaisista tiedoista.

- Ne pystyvät esimerkiksi herättämään käyttäjänsä aikaisemmin, jos aamulla on luvassa liikenneruuhkaa tai lähettämään pahoittelut, jos hän on myöhästymässä tapaaamisesta, visioi tutkimusjohtaja Carolina Milanesi.

Milanesin mukaan vuonna 2017 älypuhelimet ovat jo älykkäämpiä kuin käyttäjänsä.

Aluksi puhelimet oppivat hoitamaan rutiinitehtäviä, kuten auton vuosihuollon tai hammaslääkärin varaamisen. Myöhemmin, kun kerätty tietomäärä kasvaa, älypuhelimet voivat hoitaa yhä vaativampia tehtäviä - siinä määrin kuin yksityisyyden suoja ja puhelinten käyttäjät sallivat.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Word dokumentti on aina ollut käyttäjäänsä fiksumpi. Vaikka tallennat dokumentin haluamassasi formaatissa niin seuraavalla kerralla avatessa on sivut ja kuvat jälleen eri paikoissa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Voi olla ja voi olla ettei olekaan.
Itselle riittää yhä edelleen oma muisti, kynä ja paperia.

Puhelimeksi riittää se halvin mahdollinen jolla voi soittaa toiseen puhelimeen.
Eikä minua vakoilla..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sehän tarkoittaisi, että jostain pitäisi löytää älykkäitä insinöörejä. Täysin mahdoton yhtälö. Insinöörit on kun joulupukit. Kun ei ole lahjoja, niin ei ole lahjoja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuohon ei paljon vaadita, kun katsoo nykyistä puhelimen käyttöä. Puhelinta räplätään joka paikassa muista piittaamatta, kuin se olisi maailman tärkein asia. Jopa liikenneturvallisuus vaarannetaan puhelimen takia. Kohta ei osata mitään ilman puhelinta. Kuinkahan avuttomiksi ihmiset lopulta tulevatkaan, jos tämä kehitys jatkuu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ja kun saavutaan esim. onnettomuuspaikalle, ei tärkeintä ole uhrien auttaminen vaan tapahtuman kuvaaminen kännykkäkameralla ja kuvien levittäminen sen jälkeen lehtiin tai Yuorubeen. Toisinaan nämä kuvaajat jopa haittaavat pelastushenkilöstön toimintaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Koneiden nousu: Varhaiset mallit on helppo tunnistaa vielä koneiksi, mutta vielä tulee aika jolloin emme erota konetta ihmisestä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei taida olla tutkimusjohtaja mikään järjen jättiläinen, jos visioi häviävänsä älykkyydessä puhelimelleen muutamassa vuodessa. Gartner varmaankin antaa hänelle sitten potkut 2017 ja istuttaa tuoliin luurin, joka hoitaa samat työt mutta pelkällä sähkön ja puhelinliittymän hinnalla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vielä fiksumpi puhelin olis sellanen jossa ois alkolukko joka estäisi kännisen haltijan typerät viestit ja rasittavat puhelut tuttavapiirille. Puhelimessa olisi myös hyvä olla " laske ensin sataan" tila, estämään äkkipikaisen haltijan ajattelemattomat purkaukset.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kun katsoo tuota meidän nuorison tyhmistymistä niin väitän että vuonna 2017 pätkä kakkosnelostakin on viisaampi kuin keskiverto nuori.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Entäs nykyiset aikuiset?

Ovat menettäneet pääosin muistinsa.

Ja kännykät päättävät maailman menosta :-)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

73
Ruotsi lähetti ruuhkamaksun pyhäjokiselle miehelle, jonka auto on seissyt tallissa vuosikausia – "Tämä on lähes rikollista toimintaa"
54
KeKi poimii Lipon pelaajia – nyt seuraa vaihtaa Hepokangas
45
Thaipoimijoiden määrä romahti – nyt mustikat, hillat ja puolukat uhkaavat jäädä metsiin, vaikka kysyntää riittäisi
37
Helteellä keho ei pysty viilentämään itseään tarpeeksi nukahtaakseen – unirytmistä ei kuitenkaan kannata luopua
22
Sudet veivät farmarilta 22 lammasta Vihannin Alpuassa – sähköaita ei pidätellyt susia
20
Pyörätie, jossa olo on kuin tunkeilijalla – Kaleva testasi Oulun kehutut pyöräilymaisemat
19
Osa työntekijöistä syyttää autotehdasta taukosuositusten laiminlyönnistä – työnantaja vakuuttaa reagoineensa helteeseen

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Hellevaroitus: Lähivuorokauden aikana on odotettavissa tukalaa hellettä maan pohjois- ja itäosassa. Lauantaina on odotettavissa tukalaa hellettä Lapin maakunnassa.

Sadevaroitus: Maan eteläosassa voi sataa rankasti, yli 20 mm tunnissa. Koko maassa lukuun ottamatta Lapin maakuntaa voi sataa lauantaina rankasti, yli 20 mm tunnissa.

Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Etelä-Lapissa kehittyy päivällä ukkoskuuroja, joiden yhteydessä esiintyy voimakkaita ukkospuuskia, yli 15 m/s.

Metsäpalovaroitus on voimassa koko maassa.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Työttömät sylkykuppina

168 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Arvokeskustelua köyhyydestä

Olen vetreä, nuorehko nainen. Ajattelen kokonaisvaltaisesti, en puoluepoliittisesti. Liikehdintä ei vaadi nytkään senaat... Lue lisää...
Ämpäreitä jonottavat...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

20.7.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image