"Elias on kokannut pienestä pitäen. Lapset on otettu mukaan leipomispuuhiin heti kun lusikka on pysynyt kädessä", kertoo äiti Erika Kukkonen.
"Ruoanlaittogeenejä Elias on varmasti saanut isovanhemmiltaan, Keminmaan mummolta ja vaarilta ja Kemin mimmiltä ja papalta, mutta innostus on lähtenyt ihan Eliaksesta itsestään."
"Harrastamme paljon urheilua ja Eliaksesta on hirveästi apua ruoanlaitossa", Eliaksen isä Iiro Kukkonen kiittelee.
Eliakselle on kertynyt iso pino ruokakirjoja ja television ruokaohjelmat kiinnostavat, suosikkeihin kuuluu Gordon Ramsay. Elias etsii ohjeita myös netistä, lukee ohjeen ja kokkaa siitä oman versionsa.
Eliaksen paremmat liha-
yrtti-pekonipyörykät
1 puntti tuoretta persiljaa
1 puntti tuoretta basilikaa
1 iso sipuli
5 valkosipulin kynttä
100 g parmesaaniraastetta
800 g jauhelihaa
2 siivua amerikanpekonia
2 sämpylää (liota vedessä, puristele kuivaksi)
3 munaa
suolaa ja mustapippuria
Tomaattikastike:
1 dl oliiviöljyä
2 isoa sipulia
5 kynttä valkosipulia
1 kg tomaattimurskaa
1 puntti tuoretta persiljaa
1 puntti tuoretta basilikaa
1 rkl sokeria
suolaa ja pippuria
Tomaattikastike: Kuullota sipuleita oliiviöljyssä. Lisää sekaan tomaattimurska ja pieneksi silputut yrtit. Hauduta tunti. Lisää lopuksi mausteet.
Lihapullat: Liota sämpylöitä niin kauan, että ne on pehmeitä ja puristele kuivaksi. Silppua yrtit, pilko sipulit ja pekoni ihan pieneksi. Lisää kaikki aineet sämpylöitten päälle isoon kulhoon. Puristele tasaiseksi massaksi. Pyörittele reilun kokoisia lihapullia. Paista 225-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Tarjoa lisukkeena salaattia ja tuorepastaa tai keitettyä täysjyväohraa.
Eliaksen suklaakakku
n. 200 g suklaakonvehteja esim. minttutäytekonvehteja
3 kananmunaa
3 dl sokeria
150 g juoksevaa margariinia
3,5 dl vehnäjauhoja
reilu 1 dl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
1 tl vanilliinisokeria
vajaa 2 dl maitoa
Paloittele suklaakonvehdit. Vaahdota munat ja sokeri, lisää juokseva margariini.
Sekoita kuivat aineet ja paloitellut suklaat kulhossa.
Sekoita jauho/suklaapalaseos taikinaan vuorotellen maidon kanssa. Voitele pyöreä lasivuoka (ympärysmitaltaan 20-25 cm) ja kaada taikina siihen. Paista 200 asteessa noin 25-30 minuuttia.

Kommentoi
Ompas kyllä reipas poika. Hienoa, että löytyy osaamista jo noin nuorena. Jatka samaan malliin..
Tässä taitaa olla tuleva Gordon Ramsey!!! Tai jossain vaiheessa sanotaan jollekkin tulevaisuuden kokille, että tästähän taitaa tulla seuraava Elias!! Reseptien muokkaaminen mieleiseksi ei onnistu kaikilta. Se vaatii hieman raaka-aineiden tuntemista.
Missä "Tykkää" nappi. JA ei siinä, taitaa mennä lihapullat kokeiluun täällä tänään. :)
Hyvä Elias! Hieno ja käytännöllinen harrastus josta voi tulla vaikka tulevaisuudessa ammattikin :) Ja kiitos maukkaista resepteistä!
Hieno homma ! Myötä tuulta kokkailuihin.