Keikkakalenteri / Bändit ja keikat

Pyhimys + F

10.03.2018 klo 21 - 23

--Loppuunmyyty--

PYHIMYS UUDEN LEVYN MYÖTÄ KATTAVALLE KLUBIKIERTUEELLE

Pyhimys julkaisee alkuvuodesta 2018 uuden levynsä ”Tapa Poika” ja suuntaa levyn myötä kattavalle Suomen kiertueelle. Kiertue käynnistyy maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna ja käsittää 14 keikkaa ympäri Suomea, huipentuen toukokuussa Helsingin Tavastialle.

Artisti tarjoili esimakua keväästä jo marraskuussa, levyn ennakkokeikalla, Helsingin Valkoisessa Salissa. Alle minuutissa loppuunmyyty keikka oli poikkeuksellisen tunnelmallinen katsaus artistin sisimpään ja musiikilliseen maailmankuvaan. Esiintyminen keräsikin vuolaasti kiitosta sekä kriitikoilta että yleisöltä.

”Tapa Poika” tulee olemaan ensi vuoden puhutuimpia rap-julkaisuja ja livenä Pyhimyksen musiikki päästää kuulijan lähelle. Kevään keikoilla yleisö pääsee keskittymään musiikkiin, mutta myös tanssimaan ja tunnelmoimaan musiikin mukana.

Kiertueella Pyhimyksen lämppärinä nähdään kotimaisen musiikkikentän nuori lupaus F. Rohkeasti tv-esiintymisellä ja Azelia Banksin lämmittelijänä live-uransa avanneen F:n musiikissa yhdistyy rap, laulu sekä elektronisesta musiikista vaikutteita ottava tuotanto. Keikoillaan artisti rikkoo rajoja ja venyttää julkisen naiskuvan kapeaa marginaalia.


http://www.45special.com/fi/ohjelma/keikat/2018/2897

SIJAINTI

45 Special

Saaristonkatu 12, Oulu

JÄRJESTÄJÄ

45 Special

Liput

Liput ennakkoon 45sta
20 €
Liput ennakkoon Tiketistä
22,50 €
Liput ovelta
27,50 €
Osta liput