Hän perustelee kirjoituksessaan jo aiemmin julkisesti kertomaansa pyrkimystään rattijuopumuksen promillerajan laskemiseen.
Kyllösen mielestä nykykäytännöllä on onnistuttu luomaan malli, jossa pari otettuaan voi hyvin hypätä ajoneuvon rattiin, koska 0,5 promillea ei siitä ylity.
"Jos ennen valistettiin liikennekäyttäytymiseen, jossa alkoholin käyttö ja liikenne eivät sopineet yhteen vaan moottoriajoneuvot jätettiin kotipihaan, jos pullot korkattiin, tänään tunnutaan siirrytyn aikaan, jossa todetaan, että eihän se pari kaljaa vielä mitään tee. Saamani palautteen perusteella voisi jopa todeta osan pitävän jokamiehenoikeutenaan autolla ajamista pienessä kännissä."
Kyllösen mukaan poliittisen koneiston on otettava se vastuu, joka sille kuuluu, ja vahvistettava poliisin valvontamahdollisuuksia, nopeutettava seuraamuskäsittelyä sekä varmistettava, että alemman promillerajan valvonta ei vie resursseja vakavampien liikennerikkomusten valvonnasta. Hänen mielestään nuorten kuljettajien rattijuopumuksiin voitaisiin myös puuttua varhaisessa vaiheessa rangaistuksia tiukentamalla.
"Esimerkiksi uusi kuljettaja voitaisiin määrätä jo ensimmäisestä rattijuopumusrikoksesta käyttämään alkolukkoa."
Uskotko, että promillerajan laskeminen tehoaisi?

Kommentoi
Kyllä tehoaa mutta ? rangaistus jo ensikerrasta Vapausrangaistus ehdottomana.