Speden Muonion pii­lo­pir­tis­tä puu­ha­taan museota

Hiljattain edesmenneen Pertti "Spede" Pasasen Muonion Torassieppijärvellä sijaitsevasta piilopirtistä puuhataan museota.

Hiljattain edesmenneen Pertti "Spede" Pasasen Muonion Torassieppijärvellä sijaitsevasta piilopirtistä puuhataan museota. Idean isä on Pasasen tuttava Kyösti Rantamaa, joka hankki huvilan omistukseensa kesäkuussa.

"Museoon olisi tarkoitus saada nähtäville Turhapuro -aiheisia kuvia ja esimerkiksi hankkeessa mukana olevan kuvataiteilijan Veli Koljosen muotokuvia Turhapuro-elokuvien näyttelijöistä", kertoo Rantamaa tiistain Ilta-Sanomissa.

Mesopotamia -nimisen piilopirtin avajaisia vietettiin joulukuussa 1969. Tontilla on 80 neliömetrin suuruisen päärakennuksen lisäksi kelohonkainen saunarakennus ja varastotiloja.

Pertti Pasanen kirjoitti huvilansa pääpöydän ääressä viisitoista Uuno Turhapuro -elokuvaa. Ilta-Sanomien haastatteleman Rantamaan mukaan mökki oli vilkkaassa käytössä varsinkin 1970- ja 1980-luvuilla.

Yhteistyökumppaneita hankkeeseen etsitään parhaillaan. Rantamaa toivoo, että museo avautuisi yleisölle viimeistään ensi ruskan aikaan.

Ilmoita asiavirheestä