Oulun käräjäoikeus tuomitsi maanantaina Thaimaassa asuvan, entisen oululaisen keski-ikäisen miehen törkeästä velallisen epärehellisyydestä 10 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.
Mies oli vuonna 2007 tuomittu maksamaan kiinteistökauppaan liittyvässä oikeudenkäynnissä yli 51 000 euroa hinnanalennuksena tai vahingonkorvauksena sekä yli 18 000 euroa oikeudenkäyntikuluja kanteen nostaneelle pariskunnalle. Mies oli ennen käräjäoikeuden tuomiota siirtänyt 185 000 euroa velkojiensa ulottumattomiin ja tehnyt itsensä maksukyvyttömäksi.
Sittemmin Rovaniemen hovioikeus alensi pariskunnalle korvattavan määrän 47 000 euroon ja oikeudenkäyntikulut noin 15 000 euroon.
Oikeus katsoi teon olleen törkeä ja katsoi miehen tavoitelleen huomattavaa hyötyä itselleen ja aiheuttaneen tuntuvaa vahinkoa erityisesti kanteen nostaneelle pariskunnalle.