Musta jää -e­lo­ku­va myyty lu­kui­siin maihin

Berliinin elokuvajuhlien kansainvälisessä kilpasarjassa esitettävä Musta jää myy hyvin. Petri Kotwican ohjaama elokuva on ostettu jo muun muassa Ranskaan, Venäjälle, Kolumbiaan, Etelä-Koreaan, Bulgariaan ja kaikkiin Baltian maihin. Lisäksi HBO-kanava on hankkinut koko Latinalaisen Amerikan maksutelevisio-oikeudet.

- Mustan jään myynti lähti kunnolla käyntiin maanantaisen Hollywood Reporterin arvostelun jälkeen, kertoo elokuvan tuottaja Kai Nordberg.

- Arvostettu amerikkalaislehti on alan suurimpia vaikuttajia maailmanlaajuisesti ja hieno arvostelu siellä nosti elokuvan korkealle kansainvälisen elokuva-alan tietoisuuteen.

Monet muut lehdet suhtautuivat arvioissaan elokuvaan huomattavasti nihkeämmin.

Mustan jään myyntiyhtiön Bavaria Internationalin vastaava myyntijohtaja Thorsten Ritter pitää elokuvan tähänastista myyntiä erinomaisena.

- Asiaa auttaa erityisesti se, että festivaalin ennakkospekuloinneissa Outi Mäenpää on nostettu toiseksi vahvaksi ehdokkaaksi Penelope Cruzin rinnalle parhaan naispääosan palkinnosta, Ritter sanoo.

Ilmoita asiavirheestä