Kärpät voitti en­sim­mäi­sen koh­taa­mi­sen

Oulun Kärpät voitti ensimmäisen Espoon Bluesia vastaan pelatun välieräottelun maalein 4-1.

Oulun Kärpät aloitti jääkiekon SM-liigan välieräottelut Bluesia vastaan vahvasti. Reilu 4--1 (1--1, 2--0, 1--0)-voitto oli kotijoukkueelle täysin ansaittu, sillä vieraista ei ollut oikeastaan vastusta kuin ensimmäisessä erässä.

Seuraavan kerran joukkueet kohtaavat perjantaina Espoossa ja lauantaina jälleen Oulussa. Loppuotteluun tarvitaan kolme voittoa.

"Vaikka ensimmäinen erä meni tasoihin, se oli meiltä ehkä koko kauden parasta. Siinä oli vauhtia ja kovuutta, mutta yksi virhe keskialueella toi sen yhden maalin omiin", Kärppien valmentaja Kari Jalonen vahvisti.

Kärpät aloitti ottelun hurjalla tempolla painaen pelin väkisin Bluesin puolustusalueelle. Alkupotkua siihen kotijoukkue sai vieraiden jouduttua alivoimalle jo ensimmäisellä minuutilla. Kovan painostuksen tuloksena Kärppien Hannes Hyvönen teki myös avausmaalin. Hän otti Jari Viuhkolan syötön luistimella haltuunsa ja laukoi tarkasti vasempaan ylänurkkaan ohi Bernd Brücklerin.

Kärppien hyökkäysinnokkuus kostautui reilun puolen minuutin jälkeen johtomaalista, kun puolustajat Ilkka Mikkola ja Jukka-Pekka Laamanen ahdistivat keskialueella laidassa yhtäaikaa samaa pelaajaa. Sen tuloksena Blues sai kiekon haltuunsa ja hyökkäsi kolmella nollaa vastaan. Jari Tolsa sai tilanteessa lauottua kiekon jäitä pitkin maalivahti Tuomas Tarkin patjojen välistä sisään. Syöttäjiksi kirjattiin Kari Kalto ja Markku Hurme.

Bros vei johtoon

Kärpät meni uudelleen johtoon toisen erän alussa, kun molemmat joukkueet pelasivat vajaalla. Maalin teki yksin maalin eteen jätetty Michal Bros saatuaan tarkan syötön Laamaselta laidan reunasta. Maalin kattoon rystypuolelta lauottuun kiekkoon Brücklerillä ei ollut mahdollisuuksia.

Paras paikka tasoitukseen Bluesilla oli erän puolivälissä, kun Ville Viitaluoman laukoma kiekko osui tolppaan, mutta tuli maalivahti Tarkin selän takaa takaisin kentälle. Kotijoukkue meni 3--1-johtoon, kun joukkueet pelasivat tasavajaina toistamiseen.

Maalin laukoi joukkueen kapteeni Viuhkola keskeltä vapaasta paikasta Hyvösen syötön sisään.

"Ensimmäinen erä oli meiltä aivan ok, mutta toinen umpisurkea. Kiekon menetyksiä tuli aivan liikaa ja sen takia olimme ajoittain vähän kuin opintomatkalla", Bluesin valmentaja Kari Heikkilä kommentoi.

Kolmannen erän alku oli jälleen Kärppien hallussa. Vajaan kolmen minuutin kohdalla Viuhkola pääsi keskialueelta vapaaseen läpiajoon, mutta viimeistelyssä hänellä ei ollut onnea eikä taitoa, sillä rystypuolelta nostettu kiekko meni maalin yli.

Erän loppupuolella kotijoukkue varmisteli voittoaan tekemällä ylivoimamaalin, kun Viktor Ujcik pääsi Brosin syötöstä lataamaan lukemiksi 4--1.

"Johtoasemassa pelaaminen oli meiltä erittäin hyvää molempiin suuntiin. Kova latinki ratkaisi", Jalonen analysoi.

Lue lisää Kiekko-Kalevasta

Ilmoita asiavirheestä