Puheita Ounasjoen rakentamisesta ei ole syytä aloittaa. Vesivoiman lisämah-dollisuudet on haettava muualta, ja silloin suurin resurssi löytyy nykyisten voimaloiden koneistojen uusimisesta.
Keskustelua Vuotoksen ja Kollajan altaista ei enää voi välttää. Väittely on jo täydessä käynnissä, ja se kulkee samaa rataa kuin ennenkin vuosikymmenten ajan. Mielipiteet jakautuvat puolesta ja vastaan.
Tämä tilanne uhkaa jatkua vuosikausia eteenpäin - ennen mahdollisten päätösten tekoa ja sen jälkeen, sillä kaikki lupaprosessit, lainmuutokset ja valituskierteet sysäävät altaiden toteuttamista joka tapauksessa ties miten kauas tulevaisuuteen.
Vuotoksesta on puhuttu 1960-luvulta asti. Vaikka mitään allasta ei ole olemassa, loputon väittely on tuonut alueelle riitoja ja epävarmuutta ja aiheuttanut siten suoranaista vahinkoa. Nyt asia on jälleen esillä, vaikka rakentamisesta luopuminen ehti jo näyttää lopulliselta - ja olisi saanut näyttää. Havahtuminen ilmastonmuutokseen on muuttanut tilanteen. Se pakottaa etsimään energiaa, joka ei tuota päästöjä.
Tosin juuri Vuotoksen yhteydessä on otettava huomioon sekin, mitä hiilidioksitaseeseen vaikuttaisi soitten ja metsien jääminen veden alle. Pelkkä energiamääriin tuijotus on yksioikoista, jos tavoitteena on vähentää kasvihuonepäästöjä.
Mutta ennen muuta Vuotos toimii varoittavana esimerkkinä siitä, ettei keskustelua Ounasjoesta pitäisi avata uudelleen. Energiateollisuus ry sanoi keskiviikkona vesivoimaa koskevassa selvityksessään, että Kemijoki Oy olisi valmis ja kykenevä Ounasjoen käyttöönoton edellyttämiin toimiin.
Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen ei aio tätä hanketta ajaa, mutta ei myöskään estä Kemijoki Oy:tä sitä selvittämästä. Energiateollisuus puolestaan puhuu ajasta vuoden 2020 jälkeen. Näin epävarmuus tulevasta on synnytetty, ja kysymys joen kohtalosta nousee jälleen esiin, vaikka arvet olivat ehtineet jo hyvin umpeutua.
Ounasjoki on 1970- ja 80 -lukujen rajun kiistelyn jälkeen suojeltu erillislailla Suomen viimeisenä vapaana suurjokena. Sellaisena sen on myös syytä pysyä. Vaikka vesivoiman ilmeinen lisäystarve voi pakottaa myös vaikeisiin ratkaisuihin, johonkin raja on vedettävä. Kaikkia arvoja ei voi uudessakaan tilanteessa uhrata energian vuoksi.
Ounasjoki ja Iijoen keskijuoksu poislukien Energiateollisuus laskee Suomessa olevan 470 megawattia rakennettavissa olevaa vesivoimaa. Se vastaa keskikokoisen ydinreaktorin tuotantoa, eikä siis ole mikään väheksyttävä määrä. Sen käyttöä puoltaa sekin, että edessä oleva tuulivoiman määrän nopea kasvattaminen lisää säätövoiman tarvetta. Siinä vesivoimalat ovat paljon joustavampia kuin ydinvoimala, jonka tehoja ei säädellä hetkellisen tarpeen mukaan.
Tuosta määrästä yli puolet voidaan saada uusimalla koneistoja jo rakennetuissa vesivoimaloissa. Urakkaan olisi ryhdyttävä nopeasti, sillä siihen ei liity ristiriitoja. Kemijoelle kaavailtu Sierilän voimala voi herättää vastustusta, mutta kyseessä on rakennettu joki. Lisäksi Sierilästä saatava 44 megawattia on enemmän kuin tulisi Vuotoksesta tai Kollajasta.
Tekoallaskeskustelu kannattaakin suhteuttaa tähän tosiasiaan: altaat eivät ole ratkaisevia edes Suomen vesivoimapotentiaalissa, saati koko energiakuviossa, jossa on puhuttava muustakin kuin tuotannon lisäämisestä.
On esimerkiksi arvioitu, että rakennusten lämmitys vie käytetystä energiasta viidenneksen Suomessa. Suuri osa siitä, ehkä jopa puolet, olisi säästettävissä rakennusten energiatehokkuutta lisäämällä. Nämäkin keinot pitää ottaa käyttöön.