Sur­keil­le ki­soil­le onneton päätös

Itseruoskinnan kuningas Matti Hautamäki, mies synkeässä parransängessä, on kuin suomalaisen mäkihypyn kuva Whistler Olympic Parkin mäkimontussa. Vakava kuin hautakivi.

Mäkimiehet jäivät neljänneksi
Mäkimiehet jäivät neljänneksi
Kuva: Lehtikuva

Whistler Itseruoskinnan kuningas Matti Hautamäki, mies synkeässä parransängessä, on kuin suomalaisen mäkihypyn kuva Whistler Olympic Parkin mäkimontussa. Vakava kuin hautakivi. Eikä täältä pääse edes pois. Lento lähtee vasta torstaina.

"Mielelläni olisin lähtenyt vaikka heti", hän mutisee.

Nyt täytyy vain tappaa aikaa ja niellä pettymysten sarjaa.

"Sitä voi jokainen miettiä, mitä tässä tehdään."

Henki mäkikotkien kämpässä ennen viimeistä koitosta oli huonosta tuurista ja epäonnistumisista huolimatta hyvä, Hautamäki sanoo. Tai no.

"Hyvä kuin voi olla, kun on mennyt, miten on mennyt."

Suomen mäkinelikon kunniaksi on kuitenkin sanottava, että hyppääjistä jokainen kaivoi itsestään irti uuden vaihteen ja taisteli joukkuekilpailussa kuin mies. Se ei vain riittänyt --

Suomen aikaa myöhään maanantai-iltana selvisi, että Vancouverin olympialaisista tuli sitten Lillehammerin 1994 ensimmäiset, joista Suomen mäkimiehet palaavat tyhjin käsin.

Suomi (1014,6 pistettä) taisteli Norjan kanssa pronssista, mutta hävisi lopulta vajaat 15 pistettä. Täysin ylivoimaiseen olympiavoittoon hyppäsi Itävalta 1?107, 9 pisteellä.

Laastaria koko talven mäkihyppyä hallinneen maan haavoihin -- pitihän sen voittaa olympialaisistakin kaikki, mitä voitettavissa oli. Sveitsin hymypoika Simon Ammann vain pilasi suunnitelman. Hopeaa otti Saksa 1?035,8 pisteellä.

Ei mitään hävittävää

"Ensimmäisen kierroksen jälkeen kun olimme neljänsiä, puhuimme poikien kanssa, että meillä ei ole mitään hävittävää", Kalle Keituri sanoi.

"Toiseen hyppyyn latasin kaiken, mitä olen 19 vuoden uran aikana oppinut. Ja vaikka itse sanonkin, se onnistui aika hyvin."

Keituri paransi 123-metrisestä ensimmäisestään 132 metriin. Matti Hautamäki hyppäsi 133,5 ja 130 metriä ja Janne Happonen 128,5 ja 139 metriä. Kovimmassa paikassa oli ankkuri Harri Olli, joka hyppäsi ensimmäisellään 134 metriä. Ennen kotkanpojan viimeistä hyppyä Norjalla oli vain 2,4 pisteen johto.

Polla kesti, Olli hyppäsi 134,5 metriä, mutta niin kesti Norjan Anders Jacobsenillakin. Vaikka pyörivä tuuli sotki kisan loppumetrit ja Jacobsen joutui kököttämään tornissa ylimääräiset kymmenen minuuttia, hän latasi 140,5-metrisen loikan. Kova jätkä.

Itävalta nousi voitollaan Suomen rinnalle viiteen joukkuemäen arvokisavoittoon. Suomen mäkimiehet ovat juhlineet kultamitalit kaulassaan Calgaryn olympialaisissa 1988 sekä MM-kisoissa 1984, 1985, 1987 ja 1989, itävaltalaiset puolestaan Torinon olympialaisissa 2006 ja MM-kisoissa 2005, 2007 ja 2009 ennen Vancouveria.

Ilmoita asiavirheestä