Nuori poika tör­mäi­li äitinsä autolla

14-vuotias poika hurjasteli äidiltään varastamalla autolla Pelkosenniemellä tiistain vastaisena yönä. Poika ajeli taajamassa yli sadan kilometrin tuntivauhtia ja päätyi lopulta autoineen kylki edellä liikennemerkkiin.

Auto karkasi pojan käsistä kaarteessa keskellä kylää, kulki vastaantulevien kaistan yli jalkakäytävälle, sieltä valtatien yli nurmikolle ja lopulta pyörähdyksen jälkeen liikennemerkkiin.

Ennen pysähtymistä auto heittelehti holtittomasti 150 metrin matkan.

Yksin ajelleella pojalla ei ollut turvavyötä, mutta hän pysyi auton sisällä ja selvisi pintanaarmuilla ja mustelmilla. Puhalluskokeessa rattijuopumuksen raja ei ylittynyt.

Ajokkina ollut 1990-luvun alun Toyota on poliisin mukaan valmis sulattamoon. Tapahtuma-aikaan kylänraitti oli hiljainen, eikä törmäilystä aiheutunut välitöntä vaaraa tai vahinkoa sivullisille.

Ilmoita asiavirheestä