Ok­la­ho­man sil­ta­tur­man uhrien määrä kasvaa

Oklahoman osavaltiossa Yhdysvalloissa sattuneen siltaturman uhrien lukumäärä on noussut jo kolmeentoista, kun pelastustyöntekijät löysivät eilen Arkansasjoesta kuusi ruumista.

Oklahoman osavaltiossa Yhdysvalloissa sattuneen siltaturman uhrien lukumäärä on noussut jo kolmeentoista, kun pelastustyöntekijät löysivät eilen Arkansasjoesta kuusi ruumista.

Joesta on löydetty kaikkiaan kuuden miehen ja seitsemän naisen ruumiit. Lisäksi vedestä on nostettu kymmenen ajoneuvoa.

Joen mutaisessa pohjassa, noin 3,5 metrin syvyydessä makasi tiistaina edelleen kuusi henkilöautoa ja kolme puoliperävaunuyhdistelmää, kertovat tutkijat.

Viranomaiset uskovat, että uhrien lukumäärä nousee ainakin seitsemääntoista.

Onnettomuus sattui sunnuntaina, kun tyhjä öljyproomu törmäsi siltapilariin, minkä jälkeen lähes 200 metrin osuus sillasta romahti veteen. Romahtaneen sillan yli kulkee vilkkaasti liikennöity valtatie.

Alustavien arvioiden mukaan proomun törmääminen siltaan johtui kapteenin saamasta sairauskohtauksesta.

Ilmoita asiavirheestä