Tiukkaa oli. Tiukkaa ja tasaista viimeiseen laukaukseen saakka. Poikien 39. Pohjois-Suomen mestaruuskilpailun mestari selvisi vasta loppuottelun varsinaista peliaikaa seuranneesta rangaistuspotkukilpailusta. Viiden laukojan jälkeen tilanne oli edelleen tasan.
Ratkaisu nähtiin kuudennella kierroksella. Ensin OLS-keltaisen maalia vartioinut Anselmi Nurmela torjui vastustajan vedon ja meni sen jälkeen itse laukojan paikalle. Tiukka veto sujahti vastustamattomasti OLS-sinisen maalivahdin Aleksi Ollilan selustaan.
Alkoi hillitön riemu OLS-keltaisen leirissä. Pelaajat ryntäsivät valmentajansa Rauno Karjalaisen ympärille. Tiukimpaan puristukseen ja taputteluun pääsivät myös ratkaisun iskenyt ja hienosti maalivahtitonttinsa hoitanut Anselmi Nurmela ja joukkueen osuman (0-1) aivan ottelun alussa tehnyt keskikentän Rasmus Karjalainen.
OLS-sininen taisteli ennakkosuosikkia vastaan hyvin. Liukas kärkipelaaja Petteri Pietola livahti vastustajan keskuspuolustukselta karkuun ja sijoitti tasoituksen 1-1:een, kun ottelua oli pelattu 15 minuuttia.
Kokonaisuutena OLS-keltaisen hallitsi ottelua, mutta oli silläkin vaikeat hetkensä. Varsinkin toisella jaksolla Pietola pani toistuvasti puolustuksen ahtaalle. Pietola hankki joukkueelleen muutaman vapaapotkun vaarallisilta paikoilta, mutta johtoasemaan OLS-sininen ei päässyt.
Taitava mestari
Minkäänlaisena yllätyksenä OLS-keltaisen mestaruutta ei voi pitää.
Joukkue pelasi kesän piirisarjaa omaa ikäluokkaansa vuotta vanhemmassa sarjassa ja menestyi sielläkin hienosti. Elokuussa joukkue osallistui maan kovimpaan vuonna 1996 syntyneiden jalkapalloturnaukseen ja monien hämmästykseksi eteni siellä loppuotteluun saakka. Taakse jäi Suomen ja Ruotsin parhaita joukkueita. Loppuottelu oli Porvoossakin tiukka: FC Hongan voitto oululaisista ratkesi silloin vasta rangaistuspotkukilpailun seitsemännellä kierroksella.
Nyt viikonloppuna Heinäpään kentällä OLS-keltainen pelasi ennen loppuottelua viisi ottelua, voitti niistä neljä ja pelasi yhden tasapelin. Maaliero ennen finaalia joukkueella oli murskaava 21-1.
"Tämä on taitava joukkue. Menestys on tietenkin ihan kiva juttu, mutta se ei ole meillä mikään kriteeri. Tärkeintä on omien taitojen kehittäminen ja kehittyminen", valmentajana toimiva Rauno Karjalainen sanoi.
"Onhan tämä merkki siitä, että olemme tehneet yhdessäkin oikeita asioita. Lisäksi pojat ovat tehneet paljon töitä varsinaisten joukkueharjoitusten ulkopuolella. Poikien harjoitusaktiivisuus on ollut täydet sata."
Hopeakin plussaa
OLS-keltaisen runkopelaajia olivat Anselmi Nurmelan lisäksi puolustuslinja Joonas Sulasalmi-Tuomas Kuivamäki-Tony Taipaleenmäki-Veeti Kujala, keskikentän moottorit Rasmus Karjalainen ja Niko Leskelä sekä hyökkääjät Pekka Welling ja Olli Hämäläinen.
Myös hopealle tulleen OLS-sinisen joukkueen valmentaja Jouni Puurunen antoi tunnustuksen loppuotteluvastustajalle.
"Finaalissa oli vastakkain turnauksen kaksi parasta joukkuetta."
Puurunen myönsi, että hopea tuntuu pelaajista ja myös valmentajista "hieman karvaalta".
"Mutta luulenpa, että yön yli nukuttuamme tämä tuntuu jo ihan hyvältä."
Puurunen sanoi, että joukkueessa ajateltiin etukäteen, että jo paikka välierissä olisi hyvä saavutus.
"Nyt pääsimme finaaliin, joten plussalle jäimme."
OLS-sinisen runkopelaajia olivat alakerran Samuli Virkkala, keskikentän Juuso Kelhä ja Sami Helakorpi ja koko turnauksen maalintekijätilaston voittanut Petteri Pietola.