YouTube nostaa pro­fii­liaan

Loputtomasta videovarastostaan tunnetun YouTuben kuvanlaatu on kohentunut.

Loputtomasta videovarastostaan tunnetun YouTuben kuvanlaatu on kohentunut.

YouTube muutti videoikkunan neliömäisen kuvasuhteen laajakuvaksi marraskuussa ja viime viikolla videosivusto puolestaan ilmoitti toistavansa videoita myös teräväpiirtona.

Teräväpiirtovideoiden yhteydessä on nykyään erillinen "watch in HD" -linkki, jota painamalla videosta saa näkyviin teräväpiirtoversion. Myös toinen suosittu yhteisösivu, Facebook, on mahdollistanut käyttäjilleen teräväpiirtovideoiden jakamisen.

YouTube nostaa profiiliaan myös sisällöllisesti. Googlen omistama videopalvelu on kertonut solmineensa suurien tuotantoyhtiöiden kanssa sopimuksia, jotka mahdollistavat mainoksilla höystettyjen täysimittaisten elokuvien ja televisiosarjojen esittämisen.

Myös julkisen palvelun televisioyhtiöt ovat osoittaneet kiinnostusta YouTubea kohtaan. Esimerkiksi Iso-Britannian yleisradioyhtiö BBC:lla on jo useampi oma kanava YouTubessa.

YouTuben idea perustuu siihen että kuka tahansa voi ladata videoitaan sivuille. Videopalvelu kerää kuukausittain kymmeniä miljoonia katsojia.

Ilmoita asiavirheestä