Yk­sin­huol­ta­ja­per­hei­den lapset muita alt­tiim­pia ma­sen­nuk­sel­le

Yksinhuoltajaperheiden lapset kärsivät yli kaksi kertaa todennäköisemmin masennuksesta kuin molempien vanhempiensa kanssa asuvat lapset.

Yksinhuoltajaperheiden lapset kärsivät yli kaksi kertaa todennäköisemmin masennuksesta kuin molempien vanhempiensa kanssa asuvat lapset. Tuoreen ruotsalaistutkimuksen mukaan yksinhuoltajaperheen vesa päätyy myös muita herkemmin itsemurhaan, liialliseen alkoholinkäyttöön tai huumeriippuvaisuuteen.

"Yksinhuoltajaperheiden lapsilla on kasvanut riski sairastua psyykkisesti, tehdä tai yrittää itsemurhaa, loukata itsensä tai jäädä riippuvaiseksi", kerrottiin lauantain The Lancet -lehdessä julkistettavassa tutkimuksessa.

Aiemmissa tutkimuksissa ei yksinhuoltajuuden ole havaittu olevan vahingollista lapselle. Tutkimuksia on kuitenkin usein kritisoitu epäluotettaviksi.

Uusi tutkimus kattaa lähes koko Ruotsin väestön. Siinä myös huomioidaan sosiaaliset tekijät, jotka voivat vaikuttaa tulokseen.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä