Maailmanpolitiikan tuulet voivat olla oikullisia. Lokakuun alussa suomalaistoimittaja Kristiina Koivunen haastatteli EU-kokouksessa Levillä Turkin puolustusministeriä Mehmet Vecdi Gönüliä radikaaliin ilmaisjakelulehteen Voimaan. Muutama viikko myöhemmin Koivunen pidätettiin Vanin kaupungissa Kaakkois-Turkissa ja karkotettiin maasta.
Tammikuun alussa Koivunen on yhä hämillään. Hän ei ole nähnyt minkäänlaista dokumenttia maahantulokiellosta. Suusanallisesti hän on kuullut olevansa "vaara Turkin valtion turvallisuudelle".
Hänen turkkilainen asianajajansa Murat Timur yrittää kalastaa Turkin sisäministeriöltä kirjallisen päätöksen asiasta, jotta valituksia voitaisiin lähteä viemään eteenpäin.
Kristiina Koivunen arvelee joutuneensa maailmanpolitiikan pelinappulaksi. Hänen karkotuksensa pantiin toimeen samaan aikaan, kun EU:n ja Turkin jäsenyysneuvottelut ajautuivat umpikujaan.
Sattumalta kurditutkijaksi
Millainen vaara 47-vuotias, hento suomalaisnainen mahtaa olla Turkin valtiolle?
Koivunen on kirjoittanut väitöskirjan kurdeista. Lisäksi hän julkaissut kaksi kurdiaiheista kirjaa ja pari sataa lehtiartikkelia. Työn alla on uusi kirja Vanin kaupungista, josta on tullut Koivusen suosikkikaupunki Turkin kurdialueella.
Koivunen kertoo kiinnostuksensa kurdeja kohtaan olevan sattuman satoa. Uskontotieteen sivuaineopintojen yhteydessä hän teki gradua Helsingin yliopistoon Suomessa asuvista muslimeihin kuuluvista maahanmuuttajanaisista. Kun vaihtoehtoina olivat somalit ja kurdit, päätyi Koivunen lähes tulkoon arpaa heittäen kurdeihin.
Ensimmäisen matkan Kaakkois-Turkkiin Koivunen teki vuonna 1997. Turkin kielen kursseille hän meni 1990-luvun lopussa.
"Mitä enemmän olen kurdeihin paneutunut, sitä enemmän olen kiinnostunut aihepiiristä", Koivunen sanoo kurdien ylläpitämässä kahvila Caisassa Helsingin keskustassa. Karkotuskohukaan ei häntä pelästyttänyt.
Teekutsuja puoleenyöhön
Huono-onninen marras-joulukuun matka Kaakkois-Turkkiin oli järjestyksessään 16. Koivunen laskee körötelleensä pelkästään Sankarimatkailijan Kaakkois-Turkki -kirjaa varten 6 500 kilometriä vuoristoisia teitä. Lähes kaikki alueen kaupungit ovat tulleet tutuiksi.
Vain ensimmäisellä matkallaan Koivunen asui hotelleissa. Sen jälkeen hän on yöpynyt perheissä, joiden osoitteita hän on saanut tutuilta ja tutun tutuilta.
Kurdit ovat äärimmäisen vieraanvaraisia, mutta helppoa ei jatkuva perheissä oleilu silti ole.
"Jos joku kutsuu kylään, on epäkohteliasta kieltäytyä. Mutta kun kahteentoista asti juodaan teetä ja katsotaan televisiota, on se välillä hirveän rasittavaa", Koivunen selvittää.
Aina ei löydy edes yhteistä kieltä. Englannin puhujia ei kurdialueilla ole ja turkkiakin monet kurdit ääntävät hankalasti.
Perheissä yöpymällä Koivunen on säästänyt rahaa ja saanut samalla aidon kontaktin paikallisiin. Matkansa hän on maksanut lähinnä lehtijutuilla.
Käytösoppia kurdeilta
Asunnot ovat kurdialueilla askeettisia ja elämä muutoinkin kaikkea muuta kuin luksusta.
Kristiina Koivunen sanoo kuitenkin viihtyneensä karun kauniilla, vuoristoisilla alueilla. Ruoka on aina tuoretta, ihmiset seurallisia ja vieraanvaraisia.
"Elämä on rauhallisempaa ja yksinkertaisempaa kuin Suomessa. Täällä elämä on tavara- ja yksilökeskeisempää", Koivunen vertailee.
Ajantaju kurdien asuinalueilla on erilainen kuin lännessä. Asioita tehdään spontaanisti. Kristiina Koivunen sanoo oppineensa tässä suhteessa paljon kurdeilta. Hänestä tosin saa vaikutelman, että hänellä on aina ollut monta rautaa tulessa ja kipinä uuteen on leimahtanut helposti. Työurallaankin hän on ehtinyt olla monenlaisissa sosiaalityön tehtävissä, toimittajana ja tutkijana.
Koivunen pitää erityisen paljon Vanin kaupungista, joka sijaitsee 1 700 metrin korkeudessa. Lähellä Iranin rajaa sijaitseva yliopistokaupunki on turkkilaisessa mittakaavassa pienehkö (300 000 asukasta). Siellä on epätodennäköistä törmätä toiseen ulkomaalaiseen. Vanin talvi on pitempi kuin Suomessa eikä kesä yhtä hiostavan kuuma kuin alueen pääkaupungissa Diyarbakirissa.
Kristiina Koivunen kertoo, että häntä on kohdeltu kurdialueilla kuin kuningatarta. Hän on saanut aina kaiken pyytämänsä avun. Haastattelut ovat järjestyneet ja tulkki löytynyt tarvittaessa.
Pari vuotta sitten Koivunen tapasi Mehmet Öcalanin, joka on kurdien kielletyn PKK-puolueen vangitun johtajan Abdullah Öcalanin veli. Turkin valtion ykkösvihollisekseen nimeämä Abdullah "Apo" Öcalan napattiin Keniassa vuonna 1999, tuotiin Turkkiin ja tuomittiin kuolemaan.
EU-haaveiden vauhdittamiseksi Turkki luopui kuolemanrangaistuksesta. Öcalanin kuolemantuomio muutettiin elinkautisrangaistukseksi, mitä Öcalan kärsii Imralin saarella Bursan kaupungin lähivesillä.
Öcalanin asianajajat ja lähiomaiset saavat käydä kerran viikossa saarella. Kristiina Koivunen halusi napata kuvan, kun Mehmet Öcalan nousee Imralin saarelle vievään laivaan. Koivunen ajoi omalla autollaan - Mehmet Öcalan ja kaksi asianajajaa ajoivat toisessa autossa - parin-kolmen tunnin matkan Istanbulista Gemlikin satamakaupunkiin, josta laivan oli määrä lähteä Imraliin.
Gemlikin poliisiasemalla Koivusen matka kuitenkin katkesi ja hänen käskettiin palata Istanbuliin, koska satama on sotilasaluetta.
Amatöörimäistä
"Aina kun olen tekemisissä Turkin viranomaisten kanssa, olen hyvin kohtelias. Siis ok, takaisin Istanbuliin", Koivunen kertoo päättäneensä.
Hän osasi tuolloin vielä huonosti turkkia ja autonkuljettaja ymmärsi ajo-ohjeet väärin. Kommellusten jälkeen parivaljakko pääsi kuitenkin oikealle tielle, ehti ottaa Gemlikin kaupungista muutaman turistikuvan, käydä lähikaupungissa syömässä ja vielä rannallakin jaloittelemassa.
Parhaiten Koivunen muistaa Gemlikin kaupungista isot, pelottavat koirat, jotka lähtivät juoksemaan kohti.
"Minulle sattuu tällaisia amatöörimäisiä kömmähdyksiä. Olen maailmanpolitiikan keskipisteessä, mutta käytännössä asiat ovat hyvin arkipäiväisiä ja tavallisia", Kristiina Koivunen naurahtaa.
Turkin sotilaiden tai poliisien kanssa hän ei ennen marraskuuta ollut tekemisissä muutoin kuin passin tarkastuksissa.
Hän ei ole missään vaiheessa joutunut tekemään tiliä liikkumisestaan Koillis-Turkissa.
Myöskään Turkin Helsingin-lähetystön väkeen hän ei ole tutustunut.
Turkissa on paljon siviilipukuisia poliiseja, mutta Koivunen ei ole välittänyt eikä ehtinyt laskeskella mahdollisia varjostajiaan.
"Oletan, että minua on seurattu enemmän tai vähemmän", hän kuittaa ajatuksen.
Poliiseja enemmän Koivunen on pelännyt Turkissa liikennettä. Tiet ovat korkealla vuoristoissa usein jäisiä. Kaksi vuotta sitten hän joutui bussionnettomuuteen.
Sovinto kiinnostaa
Vaikka Kristiina Koivusella on nyt porttikielto Turkkiin, toivoo hän sovintoa ja mahdollisuutta palata Turkkiin. Hän ei kuitenkaan odota omassa kiistassaan nopeaa ratkaisua, sillä Turkissa byrokratian rattaat tapaavat jauhaa hitaasti.
Koivunen on kirjoittanut blogissaan Turkin viranomaisille avoimen kirjeen, jossa hän ilmoittaa olevansa periaatteessa valmis noudattamaan Turkin toiveita.
"Olen Suomen diplomaattisen perinteen mukaisesti valmis vuoropuheluun", Koivunen vakuuttaa.
Koivunen sanoo tutustuvansa mielihyvin myös turkkilaiseen kulttuuriin ja perehtyvänsä turkkilaisiin näkökohtiin. Hän aikoo jatkaa myös turkin kielen opiskelua.
"Turkkilainen kulttuuri on myös rikasta ja monipuolista. Turkin pitäisi arvostaa omaa monipuolisuuttaan. Se on rikkaus eikä uhka", Koivunen tähdentää.
Kristiina Koivuselle median kiinnostus on ollut vähän vaikea asia, niin toimittaja kuin itse taustaltaankin onkin. Hän sanoo, että siihen tottuminen vei oman aikansa.
Haastatteluja on kuitenkin takana jo sen verran useita, että poseeraus kuvaajallekin sujuu.
