Helsingistä Ouluun tiistaiaamuna puoli kymmenen aikaan lähtenyt Pendolino-juna numero S 45 on myöhässä aikataulustaan. Veturin rikkoutumisen vuoksi matka on hidastunut, ja puoli kahden aikoihin iltapäivällä juna oli myöhässä aikataulustaan jo kaksi tuntia.
Junan piti alunperin olla Oulussa kello 15.15. VR:n mukaan juna voi olla lopulta 2-3 tuntia myöhässä.
VR:n mukaan matkustajien jatkoyhteydet turvataan myöhästymisestä huolimatta esimerkiksi bussiyhteyksillä.