Työ­ryh­mä hakee laa­ja­kais­tayh­teyk­siin lisää no­peut­ta

Laajakaistayhteyksien nopeuteen tarvitaan tuntuvia parannuksia, sanoo tiistaina seurantaraporttinsa liikenne- ja viestintäministeri Leena Luhtaselle (sd.) jättänyt kansallinen laajakaistatyöryhmä.

Laajakaistayhteyksien nopeuteen tarvitaan tuntuvia parannuksia, sanoo tiistaina seurantaraporttinsa liikenne- ja viestintäministeri Leena Luhtaselle (sd.) jättänyt kansallinen laajakaistatyöryhmä.

Työryhmä haluaa jatkossa kehittämisen painopistettä myös sisältöjen laajentamiseen ja monipuolistamiseen. Ryhmän mielestä niitä tarvitaan, jotta entistä useampi suomalainen haluaa nykyistä nopeammat tietoyhteydet.

Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) hallitus hyväksyi kansallisen laajakaistastrategian tämän vuoden alussa. Tavoitteena on, että Suomessa on 1 miljoonaa laajakaistaliittymää vuoden 2005 loppuun mennessä.

Liikenne- ja viestintäministeriön arvion mukaan marraskuun lopussa Suomessa oli vähintään 750 000 liittymää. Mahdollisuus liittymän hankintaan on noin 94 prosentilla suomalaisista.

Laajakaistayhteyksien hinnat ovat laskeneet tämän vuoden aikana, mutta kilpailu ei edelleenkään toimi toivotusti.

Ilmoita asiavirheestä