Inkerinsuomalaisia paluumuuttajia on Venäjällä jonossa yli 20 000 ja Virossa noin 2 000. Ulkomaalaisvirasto päivittää parhaillaan jonoja ja selvittää jonottajien todellista muuttohalukkuutta Suomeen. Päivitys on tarkoitus saada valmiiksi ensi vuoden aikana.
Paluumuuttojonon hallinnointi siirtyi tämän kuun alussa Suomen edustustoilta Ulkomaalaisvirastolle. Siirto ei aiheuta muutoksia hakuprosessissa, eikä se edellytä uusia toimia paluumuuttajilta. He siis asioivat edelleen Suomen edustustojen kanssa.
Tällä haavaa aika, joka kuluu paluumuuttojonoon ilmoittautumisesta oleskeluluvan saamiseen Suomessa, on arviolta 9-10 vuotta.
Paluumuuttoprosessi on viisivaiheinen: paluumuuttojonoon ilmoittautuminen, paluumuuttovalmennukseen osallistuminen, paluumuuttohaastattelu, kielitesti suomeksi tai ruotsiksi sekä asunnon hankinta Suomesta joko itse tai kunnan välityksellä.
Vuodesta 1990 Suomeen on muuttanut entisen Neuvostoliiton alueelta 27 000-30 000 paluumuuttajaa perheenjäsenineen.