Ouluhallin permannolla poika nostaa tytön kevyesti ilmaan ja toisen käsivartensa varaan seisomaan. Ohi juoksevat yleisurheilijat kääntyvät ihmeissään katsomaan. Kohta noita sinihameisia tyttöjä on kokonainen lauma, ja he rakentavat taidokkaan pyramidin. Rakennelman tukipilareina on neljä rakennuspalikkaa, jotka muistuttavat erehdyttävästi miessukupuolen edustajia.
Mitä ihmettä! Eikö cheerleading olekaan pelkästään tyttöjen laji?
"Sellainen kuvitelma Suomessa tosiaan elää vahvasti. Alun perin tämä oli miesten laji", valaisee Northern Lightsien sekajoukkueen valmentaja Sampsa Palva.
Legenda kertoo, että ensimmäinen cheerleader oli mies, minnesotalainen opiskelija, joka 1800-luvun lopulla huudatti yleisöä koulunsa jenkkifutisottelussa. 1920-luvulla, kun amerikkalainen jalkapallo kasvatti suosiotaan, cheerleadingiin alettiin lisätä akrobatiaa ja pieniä stuntteja. Vasta 1940-luvulla, kun miehet lähtivät sotaan, ottivat naiset paikkansa kentän laidalla, ja cheerleading muotoutui enemmän naisten lajiksi.
Sekajoukkueen vahvuus ovat kuitenkin nimenomaan miehet.
"Miesten mukanaolo mahdollistaa näyttävämmän ohjelman. Tämä on ennen kaikkea tekniikkalaji, mutta voimaakin tarvitaan", Palva kiteyttää.
Ohjelmalla Palva viittaa tuomariston edessä esitettävään reilun kahden minuutin koitokseen. Kilpacheerleading on jo ajat sitten irtautunut amerikkalaisesta jalkapallosta omaksi lajikseen.
Cheerleadingin SM-kisat käydään tänä viikonloppuna Helsingissä. Lapin Gangstat -sekajoukkue on hionut ohjelmansa kuntoon viimeistä piirtoa myöten. Tavoitteena viime vuonna hopealle jääneellä joukkueella on kultamitali.
"Pyrimme ennen kaikkea siistiin ohjelmaan. Tekninen vaikeus ja liikkeiden puhtaus arvostellaan erikseen. Meille jälkimmäinen on tärkeämpi, vaikka vaativiakin stuntteja ohjelmaan kuuluu", valmentaja kertoo.
Teknistä vaikeutta haetaan muun muassa paristunteilla, juuri sen tapaisilla yhden tytön ja yhden pojan akrobatiasuorituksilla, jollaista yleisurheilijat todistivat alkulämmittelyn aikana.
Mikko Nurmela, 31, on sekajoukkueen veteraani. Muutama vuosi sitten kaveri vihjaisi, että cheerleading-joukkueessa kaivattaisiin tuolloisen fitness-urheilijan pateksia. Nurmela päätti kokeilla, ja jäi kuin jäikin koukkuun.
"Tämä on tosi monipuolista. Ja mukavaa", mies puuskuttaa hiki otsalla. Hän on juuri kannatellut Anni-Sofia Heikkilää, 17, ties minkälaisissa rakennelmissa päänsä yläpuolella.
Heikkilän tie on ollut se tavallinen: yläastekaveri aloitti cheerleadingin ja Heikkilä seurasi perässä. Meriittilistalla on jo juniorijoukkueen EM-kulta Moskovassa vuonna 2005.
"Olin harrastanut lajia vasta pari kuukautta, kun juniorien edustusjoukkueessa kaivattiin vahvistusta ja siirryin sinne", iloinen tyttö hymyilee.
Miltä se tuntuu tasapainoilla yhdellä jalalla Mikko-nimisen tukipilarin varassa?
"Luottamus on tärkeintä, ja se syntyy yhteisellä harjoittelulla. Mikko on hyvä, ottaa tukevan otteen kengästä ja säilyttää tasapainon. Useimmiten."
Nurmela sanoo kohdanneensa ennakkoluuloja.
"Monella on se ensimmäinen mielikuva cheerleadingista, että täällä heilutellaan hameessa huiskuja ja pompuloita. Ne ennakkoluulot karisevat yleensä saman tien, kun ihmiset näkevät omin silmin, mitä täällä oikeasti tehdään."
Tekniikan ja voiman lisäksi laji koettelee huumoria.
"Onhan tämä akkalauma välillä aika kovaääninen", Nurmela myöntää ilkikurisesti hymyillen.
Cheerleadingin SM-kilpailut Helsingin jäähallissa 3.-4.2.