Put­ka­kuo­le­man syy il­mei­ses­ti kal­lo­vam­ma

Putkaan sunnuntaina Kuusamossa kuolleelle nuorelle miehelle tehtiin normaali päivystyspotilaan tutkimus terveyskeskuksessa. Siihen kuului myös karkea neurologinen tutkimus, jossa ei havaittu mitään poikkeavaa.

Putkaan sunnuntaina Kuusamossa kuolleelle nuorelle miehelle tehtiin normaali päivystyspotilaan tutkimus terveyskeskuksessa. Siihen kuului myös karkea neurologinen tutkimus, jossa ei havaittu mitään poikkeavaa. Kuoleman syyksi on osoittautumassa kallovamma, joka todennäköisesti aiheutui kaatumisesta.

Tutkinnanjohtaja, poliisipäällikkö Sauli Kuha Pudasjärven kihlakunnan poliisilaitokselta odottaa lisähavaintoja nuoren miehen kaatumisesta torialueella sunnuntaiyönä. "Paikalla on ollut henkilöitä ja kaatumisesta on selvät havainnot. Ilmeistä on, että mies on siinä yhteydessä loukannut päänsä."

Miehelle tilattiin ambulanssi, joka vei hänet terveyskeskukseen. Siellä tehtiin lääkärintarkastus. "En osaa sanoa kauanko se kesti. Mies oli kuitenkin siellä melko lyhyen aikaa. Aika pian tällaisessa tehdään päätös siitä, onko henkilö sairas vai humalassa. Terveyskeskuksen päätös oli, ettei häntä sinne otettu, vaan toimitettiin poliisin tiloihin."

Siellä mies oli tunnin kaksi, kunnes hänen tilansa alkoi huonontua. Elvytyksestä huolimatta hän menehtyi. "Poliisi on aina melko varovainen tällaisten tapausten kanssa. Häntä valvottiin suhteellisen hyvin. Kun henkilö on vahvassa humalatilassa, sairauden erottaminen humalan alta voi olla joskus vaikeaa."

Kuolleen miehen humalan voimakkuutta Kuha ei osannut sanoa. "Häntä ei puhallutettu, joten sen voimakkuutta en tiedä."

Ylilääkäri Eero Vierimaa Kuusamon terveyskeskuksesta on melko niukkasanainen tapauksesta. "Tapauksesta on meneillään tutkinta enkä voi kertoa yksityiskohtia asian keskeneräisyyden vuoksi."

Vierimaan mukaan miehelle tehtiin normaali päivystystutkimus, mihin kuului myös karkea neurologinen tutkimus. Siinä ei tullut esille mitään poikkeavaa. "Lopputulos oli, että poliisi otti miehen huostaansa."



Keskimäärin 20 putka-kuolemaa vuosittain


Vahvassa humalatilassa olevia tulee päivystykseen Vierimaan mukaan melko usein. "Tällainen ei ole harvinaista. Tilanne on hankala sikäli yleensä, että vahvan humalan myötä monet asiat peittyvät."

Suomessa kuolee vuodessa keskimäärin 20 ihmistä putkaan. "Tämä on hyvin pieni määrä verrattuna siihen, että vuosittain otetaan talteen 100 000 päihtynyttä", kertoi ylikomisario Raimo Lemmetti Poliisikoulusta.

Putkaan kuolleilla yleisin kuolinsyy on myrkytykset. Sen jälkeen tulevat tapaturmat ja sairaudet. Valtaosa on keski-ikäisiä miehiä, naisia 1-2. Usein kyse on putkan vakioasiakkaasta, jolla on takanaan pitkäaikainen alkoholinkäyttö.

Poliisikoulutuksessa tehdään Lemmetin mukaan kaikki, jotta putkakuolemia ei tapahtuisi. "Peruskoulutuksessa käytämme tähän aikaa 10-12 tuntia. Painotamme juuri sitä, miten erotetaan päihtymys sairaudesta tai vammasta, vaikka se aina ei ole helppoa."

Putkakuolemista tehdään aina perusteellinen tutkimus. Esitutkintapöytäkirjat menevät poliisikoululle. "Tarvittaessa teemme muutoksia koulutukseen.

Muutamia oikeudenkäyntejä putkakuolemista on seurannut, kun omaiset ovat vaatineet valtiolta korvauksia.

Ilmoita asiavirheestä