Lehti: Ja­pa­ni­lai­sia jouk­ko­ja Irakiin jo tam­mi­kuus­sa

Japani voi lähettää maavoimien valmistelevan etujoukon Irakiin jo kuun puolivälissä. Japanin suurimman sanomalehden Yomiuri Shimbun mukaan Japanin puolustusministeri Shigeru Ishiba antaa perjantaina käskyn noin 30 hengen vahvuisen osaston lähettämisestä Samawahiin Etelä-Irakiin. Osaston on määrä arvioida alueen turvallisuutta ja valmistella myöhemmin saapuvan pääjoukon tuloa.

Varsinaisen pääjoukon arvellaan koostuvaan noin 1 000 sotilaasta. Pääjoukko sijoitettaneen toimialueelleen helmikuussa. Joukkojen tehtäväksi on määritelty humanitaarisen avun antaminen.

Japani on ottanut osaa YK:n rauhanturvaoperaatioihin vuodesta 1992. Viime heinäkuussa hyväksytty laki mahdollistaa japanilaisten joukkojen lähettämisen Irakiin, mutta vain rauhallisiksi määritellyille alueille.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä