Yli tuhat nimeä päi­vä­ko­din puo­les­ta

Oulu Välivainion omakotiyhdistyksen vetoomuksen päiväkodin puolesta on allekirjoittanut tähän mennessä 1 163 ihmistä.


Oulu
Välivainion omakotiyhdistyksen vetoomuksen päiväkodin puolesta on allekirjoittanut tähän mennessä 1 163 ihmistä.

Allekirjoittaneet pyytävät, että kaupunki päättäisi jo tänä keväänä jatkaa Välivainion kunnallista päiväkotitoimintaa keskeytyksettä lapsiluvun edellyttämällä tasolla. He pyytävät myös kaupunkia kehittämään päiväkodin ja ala-asteen koulun kokonaisuutta kokonaisvaltaisista kasvatuksellisista lähtökohdista.

Välivainiolaiset eivät hyväksy päiväkodin asteittaista alasajamista. Oulun sosiaali- ja terveyslautakunta on hyväksynyt, että Välivainion päiväkotia ei sisällytetä kaupungin investointiohjelmaan, vaan päiväkoti ja neuvola jatkavat vuoteen 2005. Tällöin rakennuksen kunto ja päivähoidon tarve arvioidaan uudelleen.

Päiväkodin toimintaa supistetaan kolmeen lapsiryhmään ensi toimintakaudella.

Sosiaali- ja terveyslautakunta perustele kantaansa hoitoikäisten vähenevällä määrällä. Lisäksi päiväkodissa pitäisi tehdä remontti, joka maksaisi lautakunnan laskelmien mukaan yli miljoona euroa.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä