Kuluva vuosi on lasten- ja nuor­ten­elo­ku­van tee­ma­vuo­si

Kulttuuriministeri Tanja Karpela (kesk.) muistutti suomalaisen elokuvavuoden 2004 avajaisissa tänään Suomen elokuvasäätiössä vuoden teemasta.

Kulttuuriministeri Tanja Karpela (kesk.) muistutti suomalaisen elokuvavuoden 2004 avajaisissa tänään Suomen elokuvasäätiössä vuoden teemasta.

- Alkanut vuosi on lasten- ja nuortenelokuvan teemavuosi, nimeltään Filmihillo. Vuoden tavoitteena on lisätä lasten- ja nuortenelokuvien ja koko elokuvakulttuurin näkyvyyttä.

Filmihillo on opetusministeriön yhteistyöhanke, jonka muodon ja sisällön tekevät lapset ja nuoret itse. Teemavuoteen osallistuu yli 50 hanketta eri puolilta maata. Vuoden aikana lastenelokuvat sekä lasten tekemät ohjelmat ovat esillä useilla elokuvafestivaaleilla, muun muassa Tampereen elokuvajuhlien Videotivolissa, Dolores Juvenales - Oi Nuoruus! -elokuvafestivaalilla Kuopiossa, pohjoismaisessa elokuvakavalkadissa Rovaniemellä sekä Oulun kansainvälisillä lastenelokuvafestivaaleilla.

Karpela totesi, että viime vuonna kotimaisilla elokuvilla oli lähes 1,7 miljoonaa katsojaa. Kotimaisen elokuvan osuus oli näin ollen 21 prosenttia kaikista katsojista elokuvateattereissa.

- Se on määrä, joka kestää hyvin pohjoismaisen ja eurooppalaisen vertailun.

Ilmoita asiavirheestä