Lisa Raymond pudotti Wenus Wil­liam­sin

Yhdysvaltain Venus Williamsin pelit tenniksen Australian avoimissa päättyivät tänä vuonna kaksinpelissä kolmannelle kierrokselle. Kolmanneksi sijoitettu Williams kärsi 4-6, 6-7 -yllätystappion maannaiselleen Lisa Raymondille.

- Olen hyvin järkyttynyt. En voi uskoa tätä, mutta tällaiselta minusta tuntuu jokaisen tappion jälkeen. Tänä iltana tunne tasaantuu. En usko tätä, mutta ymmärrän, että tällaista tämä on. Joskus tulee voitto, joskus tappio, Williams järkeili.

Vatsalihaksen loukattuaan Williams oli sivussa puoli vuotta, kunnes palasi turnauksiin Australian avoimissa. Nelinpeleissä kunnostautunutta Raymondia vastaan Williams syyllistyi 44 helppoon virheeseen.

Raymond on sijoitettu turnauksessa 25:nneksi. Hän on pelannut Australian avoimissa kymmenen kertaa aikaisemmin, eikä ole koskaan yltänyt kolmatta kierrosta pidemmälle.

Miehissä kakkossijoitettu Sveitsin Roger Federer pudotti puolestaan isäntämaan Todd Reidin helposti 6-3, 6-0, 6-1. Myös kahdeksanneksi sijoitettu David Nalbandian ja kymmenenneksi sijoitettu Mark Philippoussis jatkavat turnauksessa.

Ilmoita asiavirheestä