Kau­pun­gil­le, maan­tiel­le ja vähän met­sään­kin

Mitsubishin henkienjääntitaistelu näyttää ainakin toistaiseksi sujuvan myönteisissä merkeissä.

_
_

Mitsubishin henkienjääntitaistelu näyttää ainakin toistaiseksi sujuvan myönteisissä merkeissä. Yhteistyökuviot DaimlerChryslerin kanssa ovat taakse jäänyttä elämää, ja yrityksen rahoitus pyörii nyt japanilaisvetoisesti. Lisäksi myynti Euroopassa oli viime vuonna jopa tavoitteita suurempi. Myös Suomessa Mitsu paransi myyntiään enemmän kuin markkinat kasvoivat, joten merkin näkymät näyttävät tällä hetkellä paremmilta kuin vuosiin.

Osasyynä tähän on mallisto, mikä on varsin moderni ja toisaalta autojen hintataso, jota on saatu aikaisempaa kilpailukykyisemmäksi. Osansa parantuneeseen tulokseen on varmasti myös myyntiverkostolla. Nykyisin Vehon talliin kuuluvana merkki saa aikaisempaa paremmin näkyvyyttä ja tarjonta luo yleensä myös kysyntää, todetaan perinteisissä markkinoinnin perussäännöissä.

Tannoinen lyhyeksi jäänyt yhteistyö DaimlerChryslerin kanssa jätti selvimmin merkkinsä Mitsubishin Outlanderiin, joka esiteltiin vielä yhteistyökuvioiden ollessa päällä. Tyyppinimi antaa ymmärtää, että malli on tarkoitettu muuallekin kuin maantielle ja jatkuvalla nelivedolla varustettuna autolla todella voikin poiketa myös kapeammille kulkureiteille. Malli ei kuitenkaan ole puhdas maastoauto, siihen sen kyvyt eiv't riitä, mutta toisaalta ihan pienet esteet eivät sitä hetkauta suuntaan tai toiseen. Jatkuvaa nelivetoa täydentää viskokytkin, joka pystyy siirtämään voimaa pitävimmille pyörille suhteessa 35-65.

Outlanderin tyypittely onkin jossakin määrin vaikeaa. Ehkäpä autoa kuvaa parhaiten sana monitoimiauto, jossa farmarin ja katumaasturin ominaisuuksia on yhdistetty. Hakemattakin tulee mieleen Subaru Forester, joka autona vastaa kokonaisuutena aika tavalla Outlanderia.

Mallin parhaisiin puoliin kuuluu ilman muuta auton kuljetuskyky ja monikäyttöisyys. Etupenkin tilat ovat mukavat, mutta yli 180 senttiselle kuljettajalle penkin säätövara loppuu hieman kesken. Viis lisäsenttiä tekisi terää, mutta toisaalta nyt takapenkkiläisille jää mukavasti jalkatilaa.

Hallintalaitteet on keskitetty ohjauspyörän ympärille. Japanilaiseen tapaan kaikki on toimivaa. Auton suunnittelijan Oliver Boulayn ideoiden mukaan rinnakkaiset toiminnat on keskitetty saman käyttökytkinten alle. Niinpä takalasin lämmityskytkin kytkee päälle myös taustapeilien - ja tuulilasin alareunaan sijoitetut vastukset, jotka lämmittävät tuulilasin pyyhkimien kohdalta. Kokonaisuuden kannalta toimivampi ratkaisu oli tietysti koko tuulilasin lämmitys, mutta tämä osaratkaisukin osoitti tehonsa talvipakkasilla.

Ohjaamonäkymät ovat tyylikkäät, mutta perinteinen radion din-aukko tuntuu hieman vanhanaikaiselta. Toisaalta tämä mahdollistaa sen, että autoon voi hankkia juuri niin laadukkaan äänentoistolaitteen kuin haluaa ilman, että auton valmistaja on päättänyt sitä puolestasi.

Auton moottorivalikoimaan kuuluu kolme bensiinimoottoria. Hinnat alkaen mallin vapaasti hengittävä kaksilitrainen, sama turboahdettuna, joka on moottoreista tehokkain sekä päämoottorina markkinoitava 2,4-litrainen. Testiajoautoa vauhditti viimeksimainittu tehokkaasti. Voimaa riitti kiitettävästi ripeäänkin ajoon, keskikulutus tosin nousi yli talvikeleillä hieman yli kymmeneen litraan sadalla.

Ajo-ominaisuudet ovat luokassaan tyydyttävät. Palautus jää tosin vajavaiseksi hitaasti ajettaessa, mutta talvikeleillä oppii nopeasti arvostamaan jatkuvan nelivedon etuja. Eteneminen on liukkaallakin vakaata ja neliveto oikaisee alkavat luistot tehokkaasti.

MATTI HEIKURA

Ilmoita asiavirheestä