Las­kiai­se­na pulk­kail­tiin ja syötiin her­ne­keit­toa

Rajakylässä asuvaa Hyvösten perhettä eivät laskiaissunnuntaiaamun pakkaslukemat säikäyttäneet. Kotiinjäämistä ei edes harkittu, vaan koko perhe suuntasi laskiaisriehaan aurinkoiselle Talvikkipuiston kentälle.

Rajakylässä asuvaa Hyvösten perhettä eivät laskiaissunnuntaiaamun pakkaslukemat säikäyttäneet. Kotiinjäämistä ei edes harkittu, vaan koko perhe suuntasi laskiaisriehaan aurinkoiselle Talvikkipuiston kentälle.

Mäkeä alas hurauttivat niin vanhemmat Elina ja Sami kuin lapset Samuel ja Julietkin. Juliet onkin sitä mieltä, että laskeminen on päivän mukavin asia. Perinteeksi laskiaistapahtuman voi Hyvösen perheessä laskea siinä mielessä, että Elinalle mäki on tuttu jo lapsuudesta.

"Silloin täällä oli valtavasti ihmisiä, kenttäkin täynnä. Nykyisin on paljon vähemmän."

Helli Hast saapui laskiaistapahtumaan yhdessä lapsenlapsensa Ronja Kolehmaisen kanssa. Hänellekin tapahtuma on tuttu vuosien takaa, sillä myös omien lasten kanssa mäkeä on laskettu.

Laskiaissunnuntain ohjelmaa jouduttiin monessa paikassa miettimään uusiksi iltapäivän jääkiekkotrillerin takia. Se näkyi myös Rajakylässä, jossa ohjelmaa aikaistettiin. Helli Hastilla olikin iltapäivän ohjelma selvillä.

"Seuraavaksi mennään kotiin syömään hernekeittoa. Ja eiköhän sitä seurata samalla jääkiekkoa, jos uskaltaa katsoakaan", Ronjan mummu nauraa.

Laskiaisriehan järjestivät Rajakylän asukastupa, vanhempaintoimikunta, kaupungin nuorisoasiainkeskus ja MLL:n Pateniemen paikallisyhdistys.

Oulun palvelualan opiston keittiöstä kiemurtelee ruokasalin puolelle makoisa tuoksu. Kattilassa turisee perinteinen hernekeitto, jota Hintan, Karjasillan, Madekosken ja Oulunsuun Marttayhdistykset ovat keittäneet sadalle hengelle.

Aamun aikana keittiössä on paistettu myös 150 laskiaispullaa. Hernekeiton kyytipojaksi on tarjolla patonkia ja perinteistä rasvarieskaa.

"Se kuuluu laskiaisateriaan ja otimme sen mukaan, että saadaan sitä nykyajan ihmisille tiedoksi", kertoo Anneli Syrjänen.

Marttojen laskiaislounaalla sunnuntaina hernerokka maistui kaiken ikäisille.

"Iltapäivällä liikkeellä on ollut erityisesti nuorempia perheitä", Greetta Peltoniemi tietää.

Ruokailijat ovat kiitelleet Marttojen hernekeittoa, mutta reseptiä ei ole juurikaan kyselty.

"Valtaosalle hernekeitto on sitä valmista purkkihernekeittoa. Hernekeiton tekeminenhän ei ole vaikeaa, mutta aikaa sen keittäminen vaatii", Anneli Syrjänen tuumaa.

Ilmoita asiavirheestä