Ari­na-kon­ser­ni kur­kot­ti uudelle mil­joo­na­lu­vul­le

Arina-konserni jatkoi viime vuonna vahvaa investointilinjaansa ja ylitti myynnissään uuden rajapyykin.

Arina-konserni jatkoi viime vuonna vahvaa investointilinjaansa ja ylitti myynnissään uuden rajapyykin. Viiden prosentin kasvu toi konsernille 302 miljoonan euron myynnin.

Investointitahti säilyy tänäkin vuonna voimakkaana, mutta konsernin suurimman lohkon, päivittäistavarakaupan kehitys saattaa taittua, ennakoi torstaina konsernin tulosta esitellyt toimitusjohtaja Veli-Matti Puutio.

Arina-konsernilla on meneillään viiden vuoden ja noin 130 miljoonan euron suuruinen investointiohjelma.

Suurin yksittäinen investointi on viime vuoden lopulla Oulun keskustaan valmistunut hotelli. Tälle vuodelle on varauduttu kauppapaikkaverkkon vahvistamiseen 20 miljoonan euron investoinneilla.



Linnanmaa suurkohde


Suurin yksittäinen kohde on Oulun Linnanmaan suuryksikkö, jonka rakennustyöt käynnistyvät tässä kuussa.

Veroratkaisut ja saksalaisen ketjun, Lidlin, Suomessa voimistama hintakilpailu ja sen myötä kaupan valikoimissa koko ajan lisääntyvät halpatuotteet hyydyttävät tänä vuonna koko maassa päivittäistavarakaupan kasvua. Arinassakin varaudutaan nihkeään kehitykseen.

Päivittäistavaroita Arina-konserni myi viime vuonna yhteensä 192 miljoonalla eurolla, prosentin verran edellisvuotta enemmän.

Vahvimmin päivittäistavarakauppa kävi Arinan "veturissa" Oulun Limingantullin Prismassa, jossa kauppa lisääntyi kahdeksalla prosentilla. Oulun Raksilan Prismassa kehitystä ei kirjattu.

Myynnillisesti mukavasta vuodesta huolimatta Arina-konsernin tulos taittui. Investoinnit olivat suuria ja niiden valmistuminen painottui loppuvuoteen, Puutio kertoo.

Arina-konsernilla on jo lähes 80 000 asiakasomistajaa. Heille maksettiin viime vuonna ennätysbonus, yhteensä 6,8 miljoonaa euroa.

Konsernin koko myynnistä asiakasomistajat kuittasivat 70 prosenttia. Ja kun konsernin myynti kasvoi keskimäärin viidellä prosentilla, asiakasomistajat lisäsivät ostojaan 9 prosentilla.

Ilmoita asiavirheestä