Maalivahti Mika Noronen on siirtynyt jääkiekon NHL-liigassa Buffalon Sabresin riveistä Vancouver Canucksiin. Kaupassa Norosen entinen seura sai korvauksena oikeuden toisen kierroksen valintaan ensi kesän varaustilaisuudessa.
Noronen on pelannut kuluvalla kaudella taalaliigassa vain kaksi ottelua, sillä hän oli jumittunut kolmosvahdiksi Martin Bironin ja Ryan Millerin taakse. Suomalainen pyysi seuralta siirtoa jo muutama kuukausi sitten ja lopulta hänen toiveensa toteutui.
- Kiva päästä pois täältä. Odoteltiin, että jotain tapahtuu, Noronen kertoi Buffalosta viitisen minuuttia siitä, kun oli kuullut kaupasta.
- Vähän on outo fiilis, kun ikinä ei ole moista tapahtunut minulle, hän lisäsi.
Noronen, 26, varattiin Buffaloon ensimmäisellä kierroksella 1999 ja sittemmin jääkiekkolehti The Hockey News arvosti suomalaismolarin lajin suurimmaksi lupaukseksi kahtena vuonna perättäin. Hän joutui kuitenkin tyytymään kakkosveskarin rooliin ensin Dominik Hasekin, sitten Bironin ja vielä Millerin varjossa.
Viiden NHL-kauden aikana Noronen on pelannut Buffalon paidassa vain 67 ottelua.