Viidentoista vuoden kuluttua Suomessa joka toinen vainaja tuhkataan, jos tuhkaushautaukset yleistyvät viime vuosien tahtiin. Vuonna 2005 tuhkaushautausten osuus kaikista hautauksista oli 33,7 prosenttia, mikä on prosenttiyksikön verran enemmän kuin edellisvuonna.
Tuhkausten osuuden vuosittainen kasvu on jo pitkään ollut prosenttiyksikön luokkaa, kerrotaan Suomen hautaustoiminnan keskusliitosta. Vuosien mittaan tuhkausten osuus on kasvanut tuntuvasti. Vielä vuonna 1990 tuhkausten osuus oli vain 15 prosenttia.
Viime vuonna Suomessa kuoli lähes 47 800 henkilöä. Heistä yli 16 000 tuhkattiin.
Muissa Pohjoismaissa tuhkaus on yleisempää kuin Suomessa. Yleisintä tuhkaus on Japanissa, jossa lähes jokainen vainaja tuhkataan.
Anonyymihautaukset muistolehtoihin lisääntyivät viime vuonna maassamme selvästi. Muistolehtoihin haudattiin viime vuonna yli 2 800 vainajan tuhka. Muistolehdoissa haudalle ei aseteta muistomerkkiä. Yleensä haudatun nimi näkyy metallilaatassa, joka on kiinnitetty yhteiseen muistomerkkiin.