Hei­nä­luo­ma ja Feldt-Ran­ta SDP:n joh­to­teh­tä­viin

Puoluesihteeri Eero Heinäluoma on valittu SDP:n uudeksi puheenjohtajaksi. Valinta selvisi puoluekokouksen puheenjohtajavaalin ensimmäisellä äänestyskierroksella Jyväskylässä, kun kisan ennakkosuosikki Heinäluoma sai 201 ääntä eli yli puolet äänistä.

Eero Heinäluoma valittiin selvällä enemmistöllä SDP:n johtoon.

SDP:n ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi on valittu kansanedustaja Pia Viitanen ja toiseksi varapuheenjohtajaksi työministeri Tarja Filatov.

SDP:n puoluesihteeriksi on valittu erityisavustaja Maarit Feldt-Ranta, 37. Hän sai Jyväskylän puoluekokouksen vaalissa ennakkoarvioita suuremman kannatuksen eli 252 ääntä. Valinta ratkesi siten jo ensimmäisellä kierroksella.

Kansanedustaja Minna Lintonen ei yltänyt odotusten mukaiseen tasaväkiseen kamppailuun, sillä häntä kannatti vain 56 kokousedustajaa.

Valtiovarainministeri Antti Kalliomäen erityisavustajan ja SDP:n ruotsinkielisen sisarjärjestön FSD:n puheenjohtajan paikalta puoluesihteeriehdokkaaksi keksitty Feldt-Ranta uskoo tulevansa tutuksi kenttää kiertämällä ja asioita hoitamalla.

Hän ei halunnut vielä arvioida, millä tyylillä ryhtyy johtamaan puoluetoimistoa.

Ilmoita asiavirheestä