Hirvet vael­si­vat kau­pun­kiin

Tienkäyttäjät ilmoittivat useista teillä liikkuneista hirvistä poliisille perjantaina Oulun seudulla. Aamulla viiden hirven hirvitokka seikkaili Kainuuntiellä. Heinäpään tehdasalueella puolestaan liikkui yksi hirvi. Alueella tavataan poliisin mukaan hirviä lähes joka yö.

Matkan pää. Nuori hirvi kuoli kolarissa Kaakkurissa viime maanantaina.
Matkan pää. Nuori hirvi kuoli kolarissa Kaakkurissa viime maanantaina.
Kuva: Pekka Ala-aho

Tienkäyttäjät ilmoittivat useista teillä liikkuneista hirvistä poliisille perjantaina Oulun seudulla. Aamulla viiden hirven hirvitokka seikkaili Kainuuntiellä. Heinäpään tehdasalueella puolestaan liikkui yksi hirvi. Alueella tavataan poliisin mukaan hirviä lähes joka yö.

Myös Limingassa ja Ruukissa nähtiin hirviä tiellä numero 8. Eläimet olivat Haaransillan kiertoliittymän ja Revonlahden välillä. Hirviä on nähty myös Oulun kaupungin eteläisten kaupunginosien tiestöillä.

Perjantai-iltana Maikkulassa nähtiin peräti seitsemän hirven tokka. Yksittäisiä hirviä liikkui Pohjantiellä, Kuusamontiellä ja Kajaanintiellä sekä Oulun keskustassa Kuusisaaren, torinrannan ja Heinäpään alueilla.

Poliisi joutui hätyyttelemään eläimiä pois useassa paikassa. Hirvet eivät ole kuitenkaan aiheuttaneet onnettomuuksia. Poliisin mukaan suuria hirvilaumoja on tällä hetkellä liikkeellä Oulun seudulla. Alkuviikosta tavattiin kahdeksan hirven lauma Kuusamontiellä Kiimingin lähellä.



Viime vuoden vasoja


Hirvet ovat poukkoilleet teillä myös hirviaitojen sisäpuolella. Tutkija Samuli Heikkinen riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokselta toteaa, etteivät hirviaidat pysäytä hirven liikettä, vaan ohjaavat eläintä. "Hirvi lähtee kiertämään aitaa ja menee tien yli, kun pääsee."

Hirvi pääsee tielle, koska aitoja ei voida rakentaa umpinaiseksi kovin pitkiä matkoja. Poliisi kehottaa tienkäyttäjiä varovaisuuteen erityisesti aamun tunteina.

Samuli Heikkisen mukaan ongelma ei ole se, kun hirvet tulevat kaupunkiin vaan se, kun ne eivät pääse sieltä pois. Silloin poliisin apua tarvitaan. Suurin osa kaupunkiin eksyneistä tulee alueelle vahingossa. "Kaupungissa ei ole mitään "namia", jonka vuoksi hirvet tulisivat, koska ruokaa niille on riittävästi muuallakin."

Hirvien muutto talvilaitumilta kesälaitumille on jo lähes ohi. Kaupunkiin eksyneet hirvet ovatkin viime vuoden vasoja, jotka emot ovat vierottaneet. Nuoret eläimet ovatkin suurin riski liikenteelle.

Reilut vuosikkaat hirvet eivät tunne alueita eikä niillä ole vakiintuneita kesälaidunpaikkoja. Niinpä ne voivat vaeltaa pitkälle syksyyn.



Kesälaidun rannikolla


Oulun riistanhoitopiirin riistanhoidonneuvoja Harri Hepo-oja kertoo, että hirvet tulevat Oulun rannikkoalueelle kesäisin. Talvella ne oleskelevat mieluummin sisämaassa. Samuli Heikkilän mukaan Temmeksen alue on yksi hirvien talvilaidunpaikoista.

Kun hirvet vaeltavat rannikolle, Oulujoki ja Rantatie muodostavat suppilon, jolloin hirvet saattavat päätyä Oulun eteläisiin kaupunginosiin. Muhoksen ja Yli-Kiimingin alueelta vaeltavat hirvet saattavat myös päätyä rantoja pitkin Ouluun.

Hepo-oja arvelee, että Suomen suuri hirvikanta aiheuttaa sen, että hirviä tavataan yhä enemmän kaupungeissakin.

Vaikka hirvi yleensä väistääkin ihmistä, Samuli Heikkinen kehottaa ihmisiä varovaisuuteen.

"Ihmiset suhtautuvat nykyään aika huolettomasti villieläimiin. Pitää ymmärtää, että eläimet saattavat käyttäytyä arvaamattomasti. Esimerkiksi kiima-aikaan hirvi saattaa tulla päälle."

Ilmoita asiavirheestä