Helsinki-oulu Reilun kaupan kahvia myytiin viime vuonna Suomessa noin 110 000 kiloa: yli 12 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna.
Pian neljä vuotta meillä myytyä reilua kahvia on ostettu vuosi vuodelta enemmän, mutta reilun kahvin osuus Suomen kahvimarkkinoista on silti vaatimaton 0,3 prosenttia. Lauantaina 3. toukokuuta alkavalla reilun kaupan viikolla haastetaan seurakuntia siirtymään reilun kahvin käyttäjiksi.
Nyt 108 seurakunnassa juodaan reilua kahvia, kun meillä on 583 seurakuntaa.
Oulun seurakunnista ei yksikään ole reilun kaupan kahviin siirtynyt.
Lähin esimerkki löytyy Kiimingin seurakunnasta.
Reilun kaupan edistämisyhdistys ja Kirkon Ulkomaanapu vetoavat seurakuntiin ja muistuttavat kehitysmaiden tilanteesta ja kahvin hintakriisin aiheuttamasta taloudellisesta ahdingosta.
Kahvimarkkinoiden sääntelyn purkautuminen ja tehotuotanto ovat aiheuttaneet sen, että kahvin hinta on pudonnut ennätyksellisen alas.
Kahvintuotannosta on muutamassa vuodessa kadonnut pelkästään Keski-Amerikassa 600 000 työpaikkaa ja tuhannet viljelijät ovat joutuneet jättämään tilansa.
Reilun kaupan viikolla järjestetään tempauksia ja tapahtumia yli kahdellakymmenellä paikkakunnalla.
Viikon toteuttavat Reilun kaupan puolesta -yhdistys, Maailmankauppojen liitto ja Kirkon Ulkomaanapu.
Kahvi on reilun kaupan tärkein tuotemerkki
Sata miljoonaa ihmistä maailmassa saa toimeentulonsa kahvista.
Näiden ihmisten talous on romahtanut kahvin maailmanmarkkinahintojen romahdettua. Yksin Nicaraguassa tuhannet kahvinviljelijät ovat jääneet työttömiksi, joutuneet hylkäämään tilansa ja muuttaneet naapurimaihin tai kaupunkien slummeihin.
"Raakakahvin hinta on nyt niin alhainen, että se ei kata edes tuotantokustannuksia", huomauttaa toiminnanjohtaja Janne Ronkainen Reilun kaupan yhdistyksestä.
"Nicaraguan viljelijät ovat joutuneet hylkäämään 30 000 hehtaaria kahviviljelyksiä, jotka rämettyvät ja menevät viljelykelvottomiksi. Perheet menettävät kotinsa, kotipaikkansa ja toimeentulonsa - kaiken mitä voi menettää."
Reilun kaupan piiriin kuuluvien osuuskuntien viljelijät saavat kahvistaan kaksi kertaa sen hinnan, minkä yksittäiset kiertäville ostajille kahvinsa myyvät saavat.
Kahvi on reilun kaupan tärkein tuotemerkki ja sen menekin toivotaan lisääntyvän hyvää vauhtia, että Reilun kaupan piiriin jo kuuluvilta osuuskunnilta voitaisiin ostaa suurempi osa kahvista Reilun kaupan hintaan.
Reilun kaupan järjestön sertifioima nicaragualainen Cosatin-osuuskunta myy 30 prosenttia kahvistaan ulkomaisille ostajille, jotka maksavat siitä 126 dollaria säkiltä.
Luomulisä on 15 dollaria säkiltä ja Reilun kaupan lisä 5 dollaria säkiltä. Tuottaja saa siitä käteensä noin 110 dollaria säkiltä.
Loput kahvista osuuskunta joutuu myymään noin 30 dollarin säkkihintaan.
Kahvikriisin takia
menetetty työpaikkoja
Nicaragualainen Pedro Guzman on yksi Cosatin-osuuskunnan viljelijöistä.
Perheellä on seitsemän hehtaarin maatila, jolla se viljelee luomukahvia kolmen hehtaarin alalla. Tila tuottaa myös perheen maissit ja pavut.
"Kahvikriisi on Nicaraguan pahin viiteenkymmeneen vuoteen. Alan 250 000 työpaikasta on menetetty 70 000. Ilman osuuskuntaa ja Reilua kauppaa, emme enää asuisi kotitilallamme", 39-vuotias kahden lapsen isä Pedro Guzman kertoo.
Hän on ylpeä siitä, että perheen lapset voivat käydä koulua. Osuuskunta on lahjoittanut pulpetteja kuudelle maaseutukoululle ja ostanut lapsille koulutarvikkeita.
Reilun kaupan osuuskuntana Cosatin on voinut panostaa myös ympäristöön. Ennen ympäristöä kuormittaneet kahvinkuorintajätteet on kyetty käsittelemään niin, että ne lannoittavat nyt viljelmiä.
Monet suomalaiset ovat käyneet Solidaarisuussäätiön välityksellä tutustumassa Guzmanin tilaan ja Cosatin-osuuskuntaan. Nicaraguassa käyneet ovat koonneet matkoistaan valokuvanäyttelyn ja tuottaneet raportteja, joissa kerrotaan osuuskunnasta ja sen työskentelystä.
Reilun kaupan viikon tilaisuuksia järjestetään viikon aikana 24 paikkakunnalla.