OULUEuroopan komission heinäkuussa antama ryhmäpoikkeusasetus muokkaa voimakkaasti autokaupan rakenteita jo ennen asetuksen lopullista voimaantuloa lokakuussa 2005.
Se kohdistaa autokaupan jakeluteihin paineita, mutta jälleenmyyjiä tarvitaan niin kauan kuin ne pystyvät tuomaan lisäarvoa jakeluketjuun, näkee Autoalan keskusliiton puheenjohtaja, toimitusjohtaja Matti Pörhö.
Autojen osto- tai myyntihintojen sopimisen sekä markkinoiden ja hankintalähteiden jakamisen kieltävän asetukset seurauksia kuitenkin vielä vasta arvaillaan.
Joka tapauksessa autokaupan rakenteet muuttuvat. Nykykäsityksen mukaan yritysten koot autokaupassa kasvavat, koska pienimpien jälleenmyyjien on ilmeisestikin vaikeaa säilyttää muuttuvassa tilanteessa tervettä kannattavuustasoa, Pörhö ennakoi.
EU:n komission päättämän autokaupan uudistuksen nähdään kuitenkin lisäävän autokauppiaiden itsenäisyyttä, uudistuksen on määrä lisätä kilpailua höllentämällä juuri autonvalmistajien otetta jälleenmyyjistä.
Autoteollisuus vastustikin sitkeästi uudistusta; kenties vaikein pala oli sille se, että autotehtaat menettävät oikeuden määrätä merkkinsä yksinmyyjän kullakin markkinointialueella.
Vaikka heinäkuussa 2002 annetulla ryhmäpoikkeusasetuksella on kohtuullisen pitkä siirtymäaika, siis aina lokakuuhun 2005 saakka, eri yrityksissä on jo ryhdytty tekemään ennakoivia päätöksiä, Pörhö valottaa.
Hinnat samalle
tasolle kaikkialla
EU:n kilpailupolitiikan tavoitteena on saattaa autojen hinnat vähitellen samalle tasolle kaikkialla EU:ssa. Autotehtaat ovat tukeneet voimakkaastikin niiden maiden jälleenmyyjiä, joissa kansalliset autoverot ovat korkeita.
Vaikka muutokset tasoittaisivatkin autojen hintoja Euroopassa, vaikutusta ei pidetä yksiselitteisenä. Esimerkiksi Suomessa päätöksen ennakoitiin tuoreeltaan pikemminkin nostavan kuin laskevan hintoja.
EU:n komission yleissanoma on kuitenkin: kun autojen myyntiä ei rajoiteta alueellisesti, hinnat tasoittuvat.
AKL:n puheenjohtajan Matti Pörhön mukaan joka tapauksessa on varmaa, että kun autokauppa sopeutuu tuleviin muutoksiin, autoalalla pyyhkäisee voimakkaat tuulet.
Kun yksinmyyntioikeuksia tarkennetaan tai puretaan kokonaan, autokaupan suhde asiakkaaseen, mutta myös autotehtaaseen ja maahantuojaan luonnollisesti muuttuu, hän huomauttaa.
Haastetta merkitsee se, että marginaalien supistuessa on toimittava entistä kustannustehokkaammin, mutta pystyttävä pitämään kiinni asiakkaista nykyistäkin paremman palvelun avulla, Pörhö pohtii.
Oman haasteensa tulee aiheuttamaan Pörhön mukaan sähköinen kauppa, jota moni alan yrittäjä onkin osaltaan määrätietoisesti jo kehittänyt.
Vaikka sähköisen kaupan suoratoimijoita tulleekin markkinoille, autoalalla uskotaan Pörhön mukaan vahvasti siihen, ettei internetin kautta tapahtuva myynti riitä lähivuosina romuttamaan alan nykyisiä jakeluteitä.
Niin kauan kuin jälleenmyyjä tuo lisäarvoa jakeluketjuun, jälleenmyyjää tietysti tarvitaan, Pörhö painottaa.